sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

P***areissu mutta tulipahan tehtyä

Tämän päivän reissun tarkoituksena oli siis vessanpytyn pumpun tiivistesarjan vaihto (viime aikoina on pumpun tiivisteistä nimittäin tihkuttanut sitä ihteään ulos) sekä septin tyhjennys.

Lähtö kotoa meinasi hieman kestää, kun lapsilla olisi uni maittanut pidempäänkin näin sunnuntaiaamuna. Lounasta (eilen leivottua pizzaa) nautittiinkin sitten raikkaassa meri-ilmastossa. Veneen sisätilojen raikkaudesta voidaan toki olla montaa mieltä, kun lapset söi pizzaa ulkona ja Pasi vaihtoi tiivisteitä samaan aikaan.


Septin tyhjennykseen suunnattiin Rymättylän kirkkolaituriin. Tuuli oli vastainen, joten sinne päin sitten mentiin koneella koko  matka. Jännitystä aiheutti sitten septin viereen kiinnittyminen kun laiturin kyljessä "luvattiin" syvyydeksi 1.5 m, mutta saattoi se vähemmänkin olla, peräsimestä oltiin hetki ainakin pohjassa kiinni. Lopulta oli vain perä kiinni ja keula irti. Mutta oli kyllä nopea tyhjentää sähkökäyttöisellä pumpulla.


Sitten kiinnittyminen ankkurin kanssa viereiseen vieraslaituriin ja kahvin keitolle. Lähdössä taas ankkuri meinasi jäädä jumiin ja syykin löytyi, tiukka savipohja siinä laiturin kupeessa on. Paluumatkalle lähdettiin taas koneella ajellen kun ajateltiin, että mennään suoraan takaisin kotisatamaan, eikä lähdetä sen enempää purjeilla kikkailemaan.

Sattui sitten vaan niin sopivasti tuulemaan oikeasta suunnasta eli etelästä ja päätettiin sitten koittaa purjeilla. Nostettiin iso ja tuuli oli sen verran puuskaista että eteen tuli fokka. Päästiin siinä sitten keskimäärin 6.5 solmua ja aivan suoraan kohti kotisataman lahtea, ei tarvinnut edes halssia vaihtaa.


Laituriin ajo ei sitten taas onnistunutkaan ekalla. Meille oli tullut viereiseen paikkaan vene ja tokihan tänään sitten tuuli sinne päin, melkoisen kieputtamisen ja akrobatian jälkeen saatiin takaköydet tolppiin ja vene paikoilleen.

Pientä purjeiden ja köysien pakkailuahan siinä sitten piti harrastaa ennenkuin kotiin päästiin lähtemään.

Reissusta oli p***aa vain nämä tiivistehommat ja septin tyhjennys, muutenhan meillä oli ihan mukavaa ja venekin kulki vauhdilla.




Veneen sisustuskuva @by Pia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti