torstai 21. heinäkuuta 2016

Hellettä, ruuhkaa ja tylsähkö kotimatka 19 - 21.7

Högsårassa päivä valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Aamupalan jälkeen konetimme pikkupätkän Kasnäsiin ja kävimme kaupassa. Septinkin saimme tyhjennettyä. Matka jatkui ja suuntasimme Bodöseen. Satama on auennut tänä kesänä, aiemmin siellä on ollut merivartioasema. Pääsimme purjeilla lähes koko matkan. Olimme perilla joskus klo 15 maissa ja paikka oli jo tupaten täynnä. Yritimme ensin kyselemällä, että olisimmeko päässeet kahden moottoriveneen väliin, mutta ei oikein ollut innostunutta porukkaa niissä veneissä. Sanoivat, että laiturin päästä lähteen kohta joku pois, kun oli tullut vain syömään. No kiertelimme siinä ja sitten meille huudeltiinkin, että tulkaa vaan kylkkäriin laiturin alkupäähän, kyllä siinä syvää on. No näin teimme ja hyvin mahduttiin. Myöhemmin meidän "eteen" tuli vielä toinenkin purkkari, osittain toki perä meidän kyljessä kun ei ihan rantaan asti voinut ajaa.
Bodö valittiin paikaksi myös sen vuoksi, että päästäisiin saunaan. Se kuuluikin 13 euron satamamaksuun. Oli naistenvuorot ja miestenvuorot. Tilattiin siinä sitten Cafe bistorsta ruokaa. Otettiin molemmat luomunaudanliha hampparit ja vaikka odotusaika olikin tunnin, niin kyllä kannatti odottaa, sen verran hyvää oli. Sämpylät myös itse leivottuja, niitä olisi voinut tilata aamuksi veneeseen, sääli kun olimme juuri käyneet kaupassa.
Vaatimattoman näköinen bistro.
Pasi meni ensin saunaan miesten vuorolla, mutta saunominen loppui lyhyeen kun ylälaude irtosi kiinnikkeistään, ei kestänyt viittä miestä... No se onneksi korjattiin samantien ja saunominen pääsi jatkumaan. Naisten vuorollakin oli ruuhkaa, ei todellakaan tarvinnut saunoa yksin. Uimaankin pääsi mukavasti sauna kun on lautalla.
Hamppari oli sen verran täyttävä ettei iltapalaa tarvittu. Unikin maittoi, vaikka oltiinkin laiturin väylänpuoleisella reunalla. Vähemmän siinä keinutti kuin edellisyönä Högsårassa.

Aamulla herättiin ajoissa, oli taas aurinkoinen keli. Satama tyhjeni kymmeneen mennessä aika nopeasti ja mekin lähdimme kohti seuraavaa satamaa eli Brännskäriä. Sinne mentiin siksi, ettei ainakaan tuuli osu satamaan. Siihenkin kyllä valitettavasti osuu ohi ajavien veneiden peräaallot. Päästiin taas osa matkasta purjeilla. Mjoön tienoilla näimme merikotkan joka taisi olla ruuanhaku matkalla, sen verran kärkkäästi sitä lokit ahdistelivat.
 Brännskärissä olimme noin klo 14 maissa, silloin oli vielä hyvin tilaa, mutta aika nopeasti satama täyttyi ja muutama vene kurvasi sitten suosiolla muuallekin, vaikka tilaa olisi ehkä löytynytkin. Teimme ensin vähän ruokaa veneessä ja sen jälkeen ainakin minä otin kaiken irti auringonpaisteesta. Myöhemmin illalla istuskelimme grillipaikalla makkaraa grillaamassa ja juttelemassa muiden veneilijöiden kanssa. Ilta oli sen verran tyyni, että istuskelimme sitloodassakin vielä nauttimassa kesäillan kauneudesta.
Tänä aamuna ei sitten enää paistanut. Tuulikin oli taas sitä samaa pohjoisen ja koillisen välistä mitä on nyt ollut useampi päivä. Tehtiin siinä sitten päätös, että lähdetään kotiin. Kotimatka oli siis erittäin tylsää vastatuuleen jurnuttamista. Toki siinä ehti hyvin hoitaa pakkaamisen veneen sisällä. Satamassa sai vaan kanniskella tavarat autoon.
Kesäloma toki jatkuu vielä, mutta lähdetään välillä autolla liikenteeseen ja suunnataan käymään pohjois-savossa ja pohjois-karjalassa.


maanantai 18. heinäkuuta 2016

Purjehdustuulia, telttasauna ja auringonpaistetta 17 - 18.7.

Sunnuntainaamu Sommaröstrandissa valkeni harmaana, mutta ei kuitenkaan satanut. Aamupalan jälkeen kävimme satamakonttorin yhteydessä olevassa kahvilassa ostoksilla. Tuoretta leipää ja munkkeja lähti mukaan. Teimme matkaa varten evässämpylät ja lähdimme kohti seuran saarta Glennarsia. Emme odottaneet matkalta paljonkaan, joten mukava yllätys oli, että saimme nostaa purjeet hangonselällä. Tarkoitus oli ensin mennä ulompaa väylää, mutta oli sen verran kova aallokko, että menimme suosiolla rannempaa. Ja tosiaan purjeiden noston jälkeen pääsimme koko matkan lähes Glennarsiin asti.
Seuran ranta on sen verran matala, että köli on pakko nostaa, joten loppumatka meni koneella ajaessa. Ja reittikin on vähän mutkaisempi, joten parempi mennä varovaisesti kuin kolahtaa kiville. Paikalla oli viisi purjevenettä kun saavuimme. Joimme siinä sitten päiväkahvit, kun olimme saaneet veneen kiinni. Saunakin olisi ollut lämmin jo tullessamme, mutta oli pakko syödä ensin ruokaa, kun matkalla oli siis syöty vain sämpylät. Ruuan jälkeen menimme sitten telttasaunaan. Ja olihan se niin hyvä kuin muut paikalla olevat olivat kehuneet. Minä kävin pari kertaa uimassakin.

Loppuilta menikin nuotiolla istuessa ja höpötellessä. Marveen venekunta paistoi kaikille halukkaille myös lettuja. Taisi lopulta mennä yli puolenyön ennenkuin maltettiin hiljentyä nukkumaan.

Tämä aamu olikin sitten aurinkoinen ja lämmin. Meidän suunta oli kohti Högsåraa ja Farmors Cafeeta. Lähes koko matka olikin vastatuuli, joten koneella tultiin. Noin kolmisen tuntia Glennarsista kesti tulla. Todella paljon oli purjeveneitä liikenteessä ja muutamat myötätuuleen tulijat olivat virittäneet spinnun.
Tultiin tähän Byvikenin satamaan, kohtalaisesti oli vielä tilaa, mutta täyttä varmasti illan mittaan tulee olemaan. Tehtiin ruokaa ja sen jälkeen käveltiin kakkukahville Farmors Cafehen. Huomisen suunnitelmat ovat, että käydään Kasnäsissä kaupassa ja lähdetään sitten kohti Vänötä tai jotain muuta paikkaa tässä lähellä missä ei ole vielä käyty.

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Aina ei voi olla kivaa 15 - 16.7.

Kaunissaaresta lähdettiin perjantai aamuna pitkälle legille kohti Inkoota. Koko päivän satoi vettä, välillä vähän vähemmän ja välillä enemmän. Matka aloitettiin jennalla, mutta vaihdettiin nopeasti isoon, kun tuulta ei vielä ollut paljonkaan. Melkein Porkkalaan asti mentiin sillä. Isommilla selillä aallokkoa oli runsaasti ja se aiheutti ainakin meikäläiselle ohjauksen kanssa ongelmia ja kirosanoja.

Porkkalan jälkeen siis loppumatka jennalla. Ehkä meno oli vähän tasaisempaa tai sitten ei. Porkkalan selällä oli  melkoinen keli, pahin puuska 18 m/s ja sen avustuksella mentiin alamäkeen 11 solmua. Yllättäen päivästä ei ole yhtään kuvaa, kun kameraa ei viitsinyt siihen vesisateeseen tuoda.

Yövyimme Marine Jakobshamnissa Inkoossa. Hauska pieni paikka, kun maksoi satamamaksun niin sai loppukaudeksi kausikortin. Ei vaan taida meillä olla enää asiaa tänä vuonna siihen suuntaan. Olipa niin hyvä palvelu, että kymmenen aikaan illalla tultiin veneeseen koputtelemaan, että olis miesten saunavuoro ja sen jälkeen naisten, eikä maksa mitään. Skipattiin sauna, kun ruuan teon jälkeen alkoi lievästi sanoen uuvuttaa sen verran raskan päivä oli takana. 8 tuntia meni myötätuulella siis Sipoosta Inkooseen.
Lauantai aamu valkeni aurinkoisena ja tuulisena. Lähdimme kohti seuraavaa etappia eli Sommaröstrandia. Eipä ole tämänkään päivän purjehduksesta mitään sanottavaa jälkipolville. Vastatuuli, koko päivän. Täällä perillä olemme lämmittäneet ruokaa, tiskanneet (kiva tiskipaikka) ja käyneet suihkussa. Huomenna matka jatkuu.

torstai 14. heinäkuuta 2016

Myötätuulessa ja vähän vastaisessakin 12 - 14.7.

Porkkalasta suuntasimme Helsinkiin. Pääsimme koko matkan myötätuulessa. Nostimme pelkän ison ja sen kanssa seilattiin vauhdikkaasti perille asti. Pihlajasaaren edustalla laskimme purjeen. Meressä oli jotain punaisia palloja, joten meinasi tulla vähän hätäinen lasku, kun ne olivat meidän vastatuulilinjalla, eikä mitään hajua, miksi ne siellä meressä olivat. No saatiin purje alas ja matka jatkuin kohti Valkosaarta. Olimme valinneet sen satamaksi, koska siellä sai pestä pyykkiä ja satamamaksuun kuului ilmainen kuljetus rantaan. Olimme ihan Olympia-terminaalin kupeessa, joten siitä pääsi vielä kakkosen ratikalla hyvin liikkumaan.
Perille päästyä pistimme kaksi koneellista pyykkiä pyörimään ja teimme ruokaa. Kun pyykit menivät kuivuriin lähdimme kaupungille minun siskoa treffaamaan. Pikaisesti nähtiin yhdellä terassilla Alkossa käynnin jälkeen. Sitten meidän olikin lähdettävä ottamaan pyykit pois kuivurista, jonka jälkeen suuntasimme takaisin keskustaan vielä ruokakauppaan. Hiukan oli meillä tiukka aikataulu, kaupan jälkeen kävimme purjehdusseuran klubilla syömässä ja sitten vielä pikaisesti saunaan. Kyllä uni maittoi.
Tykinlaukauksella annettiin klo 21 lipunlaskumerkki.
Seuraavana aamuna matka jatkui kohti Porvoota. Olimme lukeneet karttaa hieman huonosti ja tuli yllätyksenä että Laajasalon ja Santahaminan välissä on kääntösilta, jonka ali ei päästä. No onneksi se aukeaa puolen tunnin välein niin pääsimme siitäkin ohitse. Porvooseen matkattiin myös myötätuulessa ison avulla. Ohitimme useamman veneen jotka menivät samaan suuntaan, mutta jennalla. Emäsalon sillan jälkeen laskimme purjeen, koska loppuväylän syvyydeksi oli merkitty vain 1.9 m, joten nostimme kölin. Väylän syvyys oli matalimmillaankin 2.5 m, joten takaisintullessa ajelimme köli alhaalla.
Porvoossa olimme reilusti aikaisemmin mitä olimme Pasin sukulaisille ilmoittaneet. Ehdimme hyvin kaydä täydentämässä kahvivarastoa ja ostamassa pullaa. Loppuilta menikin sitten "sukukokouksen" merkeissä. Pasin veli ja sisko sekä siskon lapset asuvat Porvoossa tai lähiseudulla, joten kaikki kävivät sitten meillä kylässä. Kiitos vielä seurasta Aija, Mia, Jesse, Joni, Elias, Daniel, Jiri, Johanna, Anna, Ari, Liinu ja Tommi.

Hieman illalla oli väsy olo, mutta syötiin sitten vähän ruokaa vieraiden lähdettyä ja päätettiin jättää suihkussa käynti aamuun.
Aamu valkeni aurinkoisena, mutta välillä taivaalla oli tummiakin pilviä. Aamupalan jälkeen suihku ja kaupassa käynti ja sen jälkeen matkaan. Tyhjensimme septin (siinäkin oli 2.5 m syvää) ja suuntasimme Sipoon Kaunissaareen. Koko matka oli vastatuulta, eikä huvittanut kryssiä, joten koneajoksi meni tämä päivä.
Täällä Kaunissaaressa ollaan nyt ensi yö ja huomenna toivotaan meille suotuisampaa tuulen suuntaa. Tarkoitus olisi mennä Inkoon saaristoon asti.
Sataman ulkopuolella meri kuohuu...
Satamassa hyvä aaltosuojaus, ja ihan tyyntä.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Sumua ja oikukkaita tuulia 9 - 11.7.

Lauantaiaamu Glennarsissa valkeni sumuisena. Matkaan kuitenkin lähdettiin kohti Hankoa. Tarkoitus ei ollut jäädä Hankoon vaan mennä vielä vähän eteenpäin. Olimme katsoneet yöpaikaksi Predium nimisen paikan.
Sumua riitti Hankoon asti, sinne saakka ajelimme koneella kun ei oikein tuullutkaan. Onneksi lähestyessämme Hankoa sumu hälveni ja pääsimme nostamaan purjeet. Sellaisen virheen teimme reittivalinnassa, että päädyimme purjehtimaan sisäväylää. Ei olisi kannattanut, varsinkin kun sattui hyvät spinnuolosuhteen. Oli hieman haasteellista kapealla väylällä ajaa spinnulla kun koko ajan vastaan tuli moottoriveneitä tai niitä meni ohi ja aaltoa muodostui. Mutta onneksi sää oli kaunis ja seurasimme regatan veneitä ohipurjehtiessamme.
Yöpaikkamme Predium löytyi helposti, vaikka lopussa sinne olikin kapea ja merkitsemätön reitti. Paikkana se ei ollut kummoinen, mutta 12 eurolla saa rauhallisen yöpaikan, vettä, jätehuollon, wc:t ja septin tyhjennyksen. Sähkön hinnasta ei ole tietoa. Palvelu oli hieman sinnepäin, mitään ei kerrottu kysymättä. Suihkuun olisi ollut kiva päästä, mutta se ei kuulunut palveluihin. Rantasauna olisi ollut, mutta sen hinnasta ei ole tietoa. Kaupassa oli sen verran huono valikoima, että päädyimme tekemään suunnitelmiin muutoksen ja lähteä sunnuntaina käymään Tammisaaressa.
Sunnuntaina aamusta oli ihan pläkä. Saimme septin tyhjennettyä ja suuntasimme Tammisaareen. Matkalla kohtasimme monta venekuntaa, jotka jo tulivat sieltä poispäin, joten satamassa oli hyvin tilaa. Jätimme veneen parkkiin vierasvenesatamaan, kun emme oikein löytäneet kunnon opastusta, että olisiko ollut jotain kauppaparkkia siinä lähistöllä. Kävimme täydentämässä ruokavarastot ja syömässä Niskassa peltileivät. Sitten matka jatkuikin kohti Jussaröä.
Alun muutaman kapeikon jälkeen saimmekin nostaa purjeet. Matkanteko oli joutuisaa ja olimme perillä Jussarössä hyvissä ajoin. Sattui vielä niin hyvä tuuri, että pari venettä teki juuri laiturin suojan puolelta lähtöä, joten saimme paikan sieltä. Jussarön satamaksuun (20 €) kuulu sähkö ja vesi. Satamasta löytyi myös useampi hyvä huussi. Lahdella oli kelluva septi.
Jussarön satama
Kävimme kiertelemässä ja tutustumassa saareen. Pasi on toki käynyt paikalla kerran aikaisemminkin, mutta minulle tämä oli ensimmäinen kerta. Kiipesimme myös entiseen merivalvontatorniin katsomaan maisemia. Ihan mielenkiintoinen ja käymisen arvoinen paikka siis. Yö oli vähän levoton, nukuin huonosti.
Tänään aamulla olikin sitten aika tuuletonta kun lähdimme kohti seuraavaa etappia eli Porkkalaa. Toinen vaihtoehto olisi ollut purjehtia pitkä päivä suoraan Helsinkiin, mutta päädyttiin kuitenkin tekemään yksi välipysähdys.

Melko pian lähdön jälkeen tuli taas sumu. Siinä sitten mentiin pikkuhiljaa purjeilla eteenpäin, välillä koneella auttaen. Sumu hälveni Porkkalan selälle päästyä, mutta matkanteko ei tullut yhtään joutuisammaksi. Tuulen suuntakin oli idästä eli lähes vastainen. Päädyimme koneajoon loppumatkaksi. Porkkalassa olikin yllättävän paljon porukkaa ja taas kävi tuuri. Yksi vene lähti juuri kun meitä saapui kaksi paikalle ja mahduimme molemmat mukavasti satamaan. Sadekin alkoi samalla hetkellä kun kiinnitimme köysiä.
Satamamaksu on 24 € ja siihen kuuluu vesi, sähkö, vessat, septi, suihkut sekä sauna (naisten ja miesten vuorot). Ja kaikki  tämä kerrottiin kassalla kysymättä ja sanottiin että tulkaa sitten kysymään jos on jotain kysyttävää. Erittäin hyvä palvelu. Huomenna jatkuu matka siis kohti Helsinkiä.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Tuulten mukaan 5 - 8.7.

Seglingestä lähdimme kohti Kökaria ja Sadnvikin satamaa. Kävimme siellä viime vuonna ja totesimme paikan mukavaksi. Ja mikä parasta, vihdoin päästäisiin tyhjentämään septi.

Nostimme purjeet heti lähdettyämme. Alkumatkasta piti kryssiä jonkin aikaa, vähän tuotti hankaluuksia, kun oli ihan tuntemattomat vedet, eikä uskaltanut kovin lähelle rantaa ajaa. Koko päivä päästiin siis purjeilla, vähän meinasi jossain kohtaa tuuli loppua, mutta hyvin sitä riitti kuitenkin.
 Päästyämme Sandvikiin siellä oli jo aika lailla porukkaa, mutta hyvin mahduttiin laituriin. Kävimme satamamaksun maksamisen jälkeen tiskaamassa tiskit ja oli kyllä ihana päästä myös kunnon suihkuun. Illan mittaan satama täyttyi niin täyteen, että yhdelle 56 jalkaiselle moottoriveneelle ei enää löytynyt tilaa. Kielimuurin vuoksi eivät myöskään ymmärtäneet, että olisivat voineet ankkuroitua lahdelle, jossa kyllä oli tilaa. Menivät sitten Kökarin lauttalaituriin rahtilaivan viereen kylkkäriin ja viettivät siinä yönsä.
Meikäläisellä ei ole oikein uni riittänyt näin lomallakaan klo kahdeksaan pidempään, joten olimme aamulla ajoissa lähdössä liikkeelle. Tehtiin vielä lähtösuunnitelma sekä rantautumisuunnitelma septille, koska tuuli aika kovaa. Onnistuimme molemmissa hyvin ja septillä saimme hyvän palvelun satamakapteenilta. Täytettiin sitten samalla myös vesitankki, kun ei ollut ihan varmaa suunnitelmaa siitä koska seuraavan kerran mentäisiin paikkaa mistä saa vettä.
Merelle päästyä selvisi nopeasti, ettei tarvita muuta purjetta kuin jenna. Se auki ja menoksi. Päivän ja koko meidän purjehdushistorian nopeusennästyskin nähtiin myötuulessa ja myötäaallossa yli kymmenen solmua. Koko matkan keskinopeus oli 6,8 solmua. Suuntana meillä oli Trunsö, että pääsemme saaristomeren parhaan saunan löylyihin.
Trunsössä oli meidän lisäksemme 2 muuta venekuntaa eli eipä juuri tullut saunavuoroista kinaa. Ennen saunaan grillasimme, kun kerran kaasugrillin käyttökin kuuluu satamamaksuun. Yö oli vähän levoton tuulen vuoksi ja heräsinkin jo klo 7 aikaan kuuntelemaan kolinaa. Trunsöstä jatkoimme matkaa Kasnäsin kautta seuramme saareen Glennarsiin.

Päivähän oli jälleen tuulinen, jopa tuulisempi kuin edellinen päivä. Laitoimme jälleen pelkän jennan ja senkin osittain rullattuna ja hyvin kulki, taas saatiin 6,8 keskinopeus. Kasnäsissä oli aivan hirveä tungos, onneksi purkkarilla mahtui hyvin myös kauppalaituriin. Neljäs tolppa rannasta päin ja syvyys on vielä 2,3 m. Kävimme kaupassa ja laitoimme ruokaa. Juuri kun aloimme valmistautua lähtöön, niin alkoi sataa tihuuttaa hieman. Onneksi laitoimme molemmat sadevarusteet päälle, sillä hetken matkaa seilattuamme meidät saavutti kunnon saderintama ja koko loppumatka meni vesisateessa.
Perillä Glennarsissa paikalla oli meidän lisäksemme 2 muuta venettä. Saaren molemmat saunat olivat jo lämpiämässä, joten pääsimme saunaan. Illalla jaksoimme hetken istua nuotiolla grillaamassa makkaraa, mutta melkoisen pitkän päivän päätteeksi oli pakko mennä nukkumaan.
Tänään ollaan vietetty huoltopäivää täällä Glennarsissa. Siivottu siis venettä ja tiskattu yms. Ollaan täällä vielä toinen yö ja huomenna jatketaan matkaa kohti Hankoa ja sen ohi.