Lomahan alkoi virallisesti maanantaina 4. päivä, mutta toki merelle lähdettiin jo lauantaina. Minä ja Pasi kahdestaan, suuntana sinne minne tuuli vie. Septin tyhjennys olisi hyvä ollut suorittaa ennen lomareissua, mutta eipä ehditty ja ensimmäiseksi etapiksi suunniteltu Jungfruskär ei oikein siihen sopinut.
Päästiin lauantaina matkaan vähän ennen puoltapäivää. Tuulta riitti kyllä kivasti koko matkan ajan. Alkuun oli isossa 1 reivi mutta loppumatkasta oli pakko laittaa toinenkin. Jennaakaan ei avattu kokonaan. Hiukan Airistolla jouduttiin kryssimään mutta muuten matkanteko oli suhteellisen sujuvaa. Arveltiin että 8 tuntia menisi perille pääsyyn, mutta keskinopeuden ollessa 6.2 solmua aikaa meni vähän reilu 6 tuntia. Ihan loppumatkasta plotteri sekosi ja näytti huippunopeudeksi yli 300 solmua, paikkatiedot olivat kyllä oikein mutta nopeus puutaheinää. Otettiin virrat pois hetkeksi ja siirryttiin paperikartalle sekä Pasin kännykän Sailmateen. Plotteri kyllä onneksi tokeni sähkökatkon jälkeen.
Yllätys oli melkoinen perillä Jungfruskärissä. Siellä oli vähän ruuhkaa. Sopu sijaa antoi ja meitä yöpyi siellä 12 purjevenettä ja 2 moottorivenettä. Yöllä oli muuten melkoinen ukkosmyräkkä ja kaatosade, onneksi menivät nopeasti ohi. Sunnuntaina suuntana oli Sottunga, sen vuoksi että päästäisiin tyhjentämään septi. Aamulla ei siis ollut kiirettä lähtöön ja käytiinkin kävelemässä luontopolkua "väärään" suuntaan eli satamasta rannalle. Ihan rantaan asti ei menty kun Jungfruskärissä laiduntavat lehmät olivat sen vallanneet.
Sottungaan ajettiin koneella kalseassa säässä. Siellä ei pahempaa ruuhkaa vielä ollut. Naapuriveneestä kertoivat että Maarianhamina oli ollut täynnä isoja ruotsalaisia veneitä. Sottungassa käytiin sitten suihkussa (2 e/ 4 min) ja vietettiin laiskaa päivää. Aurinkokin paistoi mukavasti. Illan mittaan satamaan saapui muutamia veneitä lisää. Loppujen lopuksi yöpyjien määrä oli sama kuin Jungfruskärissä 12+2.
Maanantainakaan ei pidetty kiirettä lähtemisen kanssa, koska edessä oli parin tunnin pätkä Seglingeen. Käytiin sitten vähän pyöräilemässä, ihan kylälle asti ei jaksettu mennä kun ei ollut asiaa kauppaankaan. Lähtiessä siis septille, mutta mikä pettymys. Ranta oli niin matala ettei saatu veneen perää edes köli ylhäällä tarpeeksi lähelle septiä. Sitä paitsi septin letkut olivat "väärin päin" eli pitkä meni pumpusta viemäriin ja lyhyellä olisi pitänyt vetää veneestä pumpulle. Myös septiletkun tiiviste vuoti joten paskaa oli päässyt pitkin poikin letkukasaa ja pumppua. Emme tiedä olisiko ideana sitten ollut nostaa se paskainen pumppu sieltä laatikosta veneeseen että olisi yltänyt septiä käyttää? Jäi sitten septi tyhjentämättä.
Matka jatkui kohti Seglingeä lähestulkoon pläkässä kelissä. Yhdessä vaiheessa luulimme jo saavamme sateen niskaan, mutta se meni onneksi ohi. Seglingessä oli hyvin tilaa kun sinne saavuimme. Illan mittaan satama täyttyi ääriään myöten. Tuntui olevan varsinkin ruotsalaisten suosiossa. Meille siis uusi paikka, lähdimme tutustumaan lähinnä Merenneidon postauksen perusteella. Emmekä oikeastaan pettyneet. Vaikka palveluja ei juurikaan ole (satamamaksu 17 e, sähkö, kaivovesi + huussit), mutta silti satamassa oli jotain sellaista, että sinne mennään uudestaankin. Kävimme tekemässä pienen kävelylenkin kaupalle asti.
Satamakonttorista sai illalla savukalaa ja maanantaina satamassa oli tori, jossa oli myynnissä marjapiirakoita, liha/kalapiirakkaa, sämpylöitä, mehuja, hilloja, kahvia sekä ahvenanmaan pannukakkua. Pannukakkua otettiin jälkiruuaksi, sillä olimme sopivasti ehtineet syödä ennekuin tori avautui. Oli muuten toistaiseksi loman lämpimin päivä.
keskiviikko 6. heinäkuuta 2016
tiistai 28. kesäkuuta 2016
Juhannus
Olikin yksi viikonloppu ettei lähdetty mihinkään, koska lauantaina satoi ja sunnuntaina oli rippijuhlat. Juhannukseksi oltiin saatu kutsu Pasin serkun mökille Katavakariin ja sinne lähdettiin veneellä kun sääennusteet näyttivät poikkeuksellisen hyviltä. Kahdestaan mentiin, Sami käväisi pikareissun Itä-suomessa mutta palasi äkkiä kotiin ja halusi jäädä toipumaan reissustaan yksin.
Pasilla oli jo torstai vapaa, joten olimme pakanneet kaiken valmiiksi ja Pasi lähti puolen päivän aikaan laittamaan venettä lähtökuntoon. Minä pääsin töistä 13:45 ja ajoin samantien Turkuun. Harvemmin olen mennyt veneeseen pelkän käsilaukun kanssa. Aika lailla tasan klo 15 lähdimme. Alkumatkasta pääsimme ihan mukavasti purjeillakin. Ahtaimmat väliköt Maisaareen ja Pyyttiin mentiin koneella. Ströömillä tuuli kääntyi niin vastaiseen, että päädyimme koneajoon.
Alustavasti olimme arvioineet olevamme perillä 00:30 mutta Ströömin jälkeen huomasimme että saimme aikaistaa ilmoittamaamme ETA:ta tunnilla. Ströömiä ajellessa näimme hienon haloilmiön taivaalla. Loppujen lopuksi matkaa kului 8 h 15 min. Perillä jätimme veneen ankkuriin rantaan ja Kari haki meidät busterilla saareen, kun olimme kasanneet yöpymistarvikkeet mukaan.
Perjantaina haettiin sitten aamupalan jälkeen veneestä ruokaa sekä saunomistarvikkeet. Seuraavan kerran veneeseen mentiinkin vasta sunnuntai aamuna kun lähdetiin kohti Turkua.
Juhannus vietettiin perinteisesti grillaten, saunoen, uiden (lähinnä minä) ja kokkoakin poltettiin. Sunnuntai aamulla tosiaan laitettiin kello soimaan kahdeksalta, kun edessä oli vielä 8 tunnin purjehdus Turkuun. Matkaan päästiin puoli kymmenen maissa ja ihan sama 8 h 15 min meni kotimatkaankin. Sunnuntaina oli kyllä heikommat tuulet kuin torstaina, ja yhden sadekuuronkin niskaamme saimme. Muuten juhannuksen säässä ei ollut moittimista.

maanantai 13. kesäkuuta 2016
Viikonloppu Kustavissa
Pohjoistuuli senkun jatkui vaan. Tällä kertaa suunnistettiin Kustaviin ja Peterzenille. Satama kun on ainakin suojainen. Airistolla sai jo nostaa purjeet, ihan mukavat tuulet olikin. Maisaareen mennessä on kapeikkoja jotka ajetaan yleensä suosiolla koneella, tuuli kääntyilee niissä niin erikoisesti. Hyvä aika syödä lounasta. Maisaaren kohdalla nostettiin taas purjeet. Niillä sitten Pyytin lähistölle. Sen ohitus on myös kapeaa väylää, jossa tuuli käyttäytyy ihan omituisesti, joten koneella mentiin ja päiväkahvit olikin hyvä keittää siinä kohtaa. Pyytin ohituksen jälkeen piti olla selvät sävelet loppuun asti mutta vähän jouduttiin kryssimään. Saatiin yksi iso Hansekin kiinni ennen Heponiemeä, vaikka olisi kuulemma pitänyt olla meitä paljon nopeampi vene.
Satamassa oli jonkun verran porukkaa. Meillä ei ollut ongelmia sisäänajossa eikä rantautumisessa, kiitos nostokölin. Mutta se perässä tullut Hanse oli ongelmissa syväyksensä takia. Olivat juuttuneet jo tulorännissä pohjaan, eikä rannasta meinannut löytyä tarpeeksi syvää. Septin viereen sitten mahtui. Myöhemmin selvisi, että Naispurjehtijoilla oli tapaaminen, joten se selittikin useamman veneen naisiston määrää. Ja tällä kertaa ei todellakaan tarvinnut saunoa yksin.
Ennen saunaa grillattiin ja syötiin. Saunan jälkeen istuskeltiin vähän aikaa ulkona, mutta kova tuuli toi aikaajoin pientä sadepilveä joka ripautteli vettä, joten luovutimme ja menimme sisälle. Musiikin kuuntelua ja lukemista. Uni maittoi jälleen hyvin.
Ensimmäisen kerran tänä kesänä sai aamukahvit nauttia ulkona. Päivästä näytti tulevan mukavan aurinnkoinen ja alkumatkaan oli luvassa myötätuulta eli spinnuttelua. Hieman yhdekän jälkeen suunnattiin kohti Turkua. Minä ajoin ja Pasi sääteli spinnua, tuulikin oli mukavan rauhallista, välillä vähän puuskaisempaa mutta ei repivää. Suunnan hieman käännyttyä, laskimme spinnun ja laitoimme loppumatkaksi jennan keulaan. Pyytin kohdalla nautittiin tällä kertaa lounas. Purjeita ei laskettu mutta kyllä tuli bläkää ja myötäistä sen matkan aikana. Taipaluksen aukolla päästiin taas kunnon tuuliin ja vauhdikkaasti kohti Maisaarta. Siellä taas purjeet alas ja päiväkahvin keittoon. Olin jo lauantaina ihmetellyt Linnaluodolla kukkivaa valkoista kukkaa, joten kun aikaa oli Pasi ajoi aivan rannan tuntumasta ja minä kuvasin. Yllätykseksi kukaksi paljastui suopursu. Kallioisen saaren sammalikossa.
Airistolla vielä tuuli oikein mukavasti, joten nostettiin purjeet ja mentiin vauhdilla toiseen laitaan. Sitten taas purjeiden lasku ja Samppansuntin läpi koneella köröttelyä. Satamassa piti vielä ottaa petivaatteita pyykkiin ja nostaa patjoja kuivumaan. Nyt tulevana viikonloppuna ei olla menossa yön yli reissulle kun sunnuntaina on rippijuhlat tiedossa, mutta jos lauantaina sää salliin niin pienen päiväpyrähdyksen jossain voisi käydä.
![]() |
| Airistolla oli kisat |
![]() |
| Saatiin sadekuurokin niskaamme |

maanantai 6. kesäkuuta 2016
Oikukkaiden tuulien viikonvaihde
Viikonlopun reissuun lähtöä vähän viivytti lauantaiaamuna ollut Samin ysiluokan kevätjuhla. Pitihän se käydä katsomassa kun lapsen pakollinen koulutaival loppuu. Onneksemme emme olleet saaneet ylioppilasjuhliin tai valmistujaisiin kutsuja, joten pääsimme lähtemään merelle. Samin oli ensin tarkoitus lähteä mukaan, mutta jäi sitten kuitenkin kotiin.
Me suuntasimme Pasin kanssa kohti Verkania, piti olla tiedossa helppoa purjehdusta pohjoistuulessa. No eipä tuullut pohjoisesta ja parhaimmillaan käytiin 14 m/s lukemissa. No olipahan ainakin vauhdikasta menoa, sen jälkeen kun saatiin purjeet trimmiin.
Lähdettiin toki täydellä isolla ja jennalla, mutta pakko oli reivata molempia. Hiukan jouduttiin myös koneella auttamaan kun meinasi kryssikulma mennä liian tiukaksi. Nähtiin kauden ensimmäinen merikotkakin, se oli vissiin häiriköimässä lokkiyhteisöä kun sai melkoisen mekkaloivan lähdön ja lauman lokkeja peräänsä. Kauhean pitkään ei voinut sen menoa ihailla kun oltiin juuri kapeikossa, jossa tuuli loppui ja oli pakko auttaa koneella että päästiin eteenpäin menemättä kivikkoon.
Verkanissa oli rauhallista ja vähän porukkaa. Varmaan valmistujaiset ja yo-juhlat sekä kova tuuli verottivat veneilijöiden määrää. Otettiin landausmaljat siinä Buffalon terassilla ja mentiin sitten saunaan. Saunan jälkeen käytiin vielä syömässä hyvät pihvit.
Kylmä tuuli vähän verotti ulkonaistumishaluja, joten kuunneltiin musiikkia sitten salongissa.
Sunnuntaiaamu valkeni harmaana. Onneksi aurinko näyttäytyi siinä vaiheessa kun teimme lähtöä. Tyhjennettiin septi siinä vielä ennenkuin lähdettiin kohti Turkua.
Aloitettiin reissu taas täysillä purjeilla. Tuulen suunta ei ollut taaskaan ihan sitä mitä piti ja päivän aikana se vaihteli kovasti. Ei päästy yhdellä halssilla vaan joudittiin kryssimään. Reivattiin taas ja silti tuli brootsaus. Mutta niissä puuskissa tuli kyllä muillekin, että tulivat kyllä äkkiä ja varoittamatta. Ja sen verran kallellaan mentiin että tuli sitten spinnupuomikin käytettyä meressä.
Airiston eteläpäässä tuuli loppui hetkeksi ja kyllästyttiin kryssimiseen, joten koneajolla loppumatka. Kyllä se tuuli taas uudestaankin vielä virisi ja puuskia tuli ja meni, mutta me ajeltiin rauhassa loppumatka.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016
Viikonlopun reissu Näsbyhyn
Perjantaina tehtiin tuuliennusteen mukaan päätös mihin suuntaan lauantaina purjehditaan. Arvottiin Näsbyn ja Verkanin välillä, Näsby voitti. Ihan hyvä päätös, ei ollut paljon porukkaa.
Lauantaina olikin ihan kiva purjehdusilma. Aluksi mentiin jennalla ja isolla. Orhisaaren paikkeilla vaihdettiin ison seuraksi spinnu. Olen unohtanut mainita meidän toisen tämän kesän uutuuden veneeseen, nimittäin spinnusukan. Huippukeksintö. Nostot ja laskut sujuu todella näppärästi.
Ihmeen vähän purjeveneissä näkee spinnuja tai edes genaakkereita. Toisen spinnuttelijan kanssa otettiin vähän "kisaa". Yritettiin purjeilla mahdollisimman pitkälle, mutta Näsbyhyn mennessä loppumatka on melkoista ränniä ja tuuli pakkaa siellä kääntyilemään ihan miten sattuu, Niin nytkin, otettiin sitten purjeet alas ja ajeltiin koneella loppumatka.
Näsbyssä ei tosiaan ollut ruuhkaa ja hyvä niin. Tehtiin ruokaa ennen saunomista ja hyvältähän se ruoka aina veneessä maistuu. Minä kävin tipauttamassa talviturkin, vesi oli noin 15 asteista. Saunan jälkeen nautittiin rauhallisesta illasta. Vähän näytti uhkaavalta pilvet, että saadaan sadetta niskaan, mutta ei sitä sitten tullut.
Sunnuntai aamu valkenin tylsän harmaana ja kylmänä. Edessä oli kotimatka vastatuuleen. Matkalla näkyi paljon veneitä ja osa jaksoi kryssiä, meidän suunnitelma oli nostaa purjeet vasta Airiston etelämpäässä ja purjehtia siitä Rajakarille asti. Tuuli vaan heikkeni ja muutti suuntaa, joten lähestulkoon koko päivä meni koneajoksi. Mainitsinko jo, että oli muuten sikakylmä päivä?

torstai 26. toukokuuta 2016
Helsingholmenin kautta kohti kotisatamaa
Kasnäsistä lähdettiin yöksi Helsingholmeniin, syystä että ei olisi sunnuntaina niin pitkä kotimatka. Illalla tuuli vielä mukavasti niin pääsimme hyvän matkaa purjeilla. Lauantai iltana satamassa olikin jo enemmän veneitä kuin mitä perjantaina ohiajaessa nähtiin. Hyvin kuitenkin mahduttiin laituriin.
Saunavuorot oli valitettavasti kaikki jo varattu, joten sinne ei päästy. Aloimme heti saavuttuamme laittamaan ruokaa, kun nälkäkin jo oli. Grillattiin possua, paprikaa sekä halloumia ja seuraksi uusia perunoita. Perunat oli ruotsalaisia ja kyllä vähän vielä mauttomia, ehkä seuraavan ostan sitten vasta kun saa kotimaista. Mutta muuten ruoka kyllä maistui pitkän päivän päätteeksi. Ja unikin tuli varsin ajoissa.
Sunnuntai aamulla heräilimme rauhassa. Aamupalan jälkeen lähdimme matkaan. Melkoisen vähätuulinen oli keli, mutta nostimme melko pian lähdön jälkeen spinnun ilahduttamaan matkantekoa. Ja kyllähän se tuulikin sieltä sitten välillä puhalteli. Vähän meni taas jännäksi spinnulla ajo kun kryssikulma lähenteli 60 astetta, mutta niin vaan päästiin Pensarin pohjoispuolelle asti ja lähes Nauvon losseille spinnulla. Pensarin tietämillä ohitettiin yksi HR ja vähän myöhemmin taakse jäi myös Bavaria. Kiva ilma oli purjehtia. Tuuliolosuhteet olivat kyllä hieman epävakaiset ja Airiston eteläpäässä laskettiin purjeet ja ajeltiin Airistoa koneella.
Hirvensalossa oli edessä vielä tavaroiden purkamista ja pakkausta ja sitten päästiinkin ajelemaan peräkanaa kotia kohti.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016
Örö 21.5.2016
Sillä välin kun minä seilasin niin Pasi ja Sami kävivät Örössä. Vuokrasivat pyörät, että pääsivät näkemään mahdollisimman paljon saarta. Ohessa kuvasaldoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)