torstai 6. heinäkuuta 2017

Viikonloppu Stenskärissä

Vähän myöhässä tulee tämä teksti, kun kävin tuossa alkuviikolla kääntymässä itä-suomessa.

Minulla siis alko jo loma, Pasilla ei ihan vielä, joten tehtiin vain viikonloppureissu. Paikan valintaan vaikutti tuulen lisäksi se, että septi piti saada tyhjennettyä. Kaikki speksit täyttyivät Stenskärissä, joten sinne suunnattiin. Lauantaina ei ollut enää myskytuulilukemia, ja purjeilla päästiin kivasti. Airisto strandin kohdalla oli joku moottoriveneiden kokoontuminen (poker run?),  mutta eipä nuo matkantekoa haitanneet.
Stenskär on aika suosittu paikka, saimme sen taas huomata. Laituri oli aivan täynnä jo ennen klo 15, mutta vielä me saimme itsemme sujautettua yhteen väliin. Loput veneet joutuivat sitten menemään Birsskärin puolelle. Siellä oli aluksi 2 venettä kylkiparkissa toisella puolen laituria, mutta aika äkkiä nekin vaihtoivat keulat laituriin ja ankkuri perään, täyttä oli silläkin laiturilla illan mittaan.
Nautimme hyvästä ruuasta ja istuimme sitloodassa. Ei paistanut aurinko, mutta ei satanutkaan. Seurasimme silkkiuikun menoa, niitä oli useampikin lähikaislikossa. Kovin myöhään emme jaksaneet valvoa.
Sunnuntaiaamuna ei edelleenkään paistanut ja satama oli aivan tyyni. Pääsimme helposti lähtemään laiturista, ja suuntasimme tyhjentämään septin. Pujoteltuamme pois saarten suojasta laskimme kölin ja tuultakin oli niin nostimme purjeet. Nauvon lautoille asti pääsimme purjehtimaan, sitten tuli bläkä hetki ja laskimme purjeet ja siirryimme loppumatkaksi koneajoon.
Matkan aikana suunnittelimme jo hieman kesälomareissua, mutta se onkin jo toinen tarina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti