maanantai 13. heinäkuuta 2015

Viikonloppu Korpoströmissä

Hupsista, on jäänyt kirjoittamatta kokonaan kesäloman päätöspäivästä eli lauantain reissusta Högsårasta Turkuun. Mutta kun sääennuste petti pahasti ja matka oli pelkkää tylsää koneajoa, niin eipä siitä sen enempää.

Sen sijaan viime viikonlopun pohjoistuuli asetti lieviä haasteita sopivan sataman löytämiselle. Valintaa vaikeutti lisäksi sekin, että vähän joka satamassa tuntui olevan jos jonkinlaista tapahtumaa.
Päädyimme sitten lähtemään Korpoströmin suuntaan ihan sillä ajatuksella että sinne mennessä sekä tullessa olisi vähiten vastatuulta ja näin ollen kryssimistä.
Lauantaina kun lähdettiin niin tuuliennuste ei ihan pitänyt paikkaansa ja tuulta ei aluksi ollut niin paljon kuin piti. Lähdimme reippaasti ison ja jennan avustuksella matkaan. Airiston loppupäässä olisi jo fokkakin ollut hyvä valinta etupurjeeksi, mutta emme lähteneet sitä siinä kuitenkaan vaihtamaan. Matkalla iski sadekuurokin, jonka onnistuin välttämään. Menin vaihtamaan vaatteita, niin kuuro oli ohi sillä välin. No onneksi Pasikaan ei kastunut kun sillä oli jo valmiiksi sadetta pitävät varusteet.
Vandrokin jälkeen päästiinkin myötätuuliosuudelle ja mukavasti matka sujui. Ihan loppupätkä mentiin koneella viimeisessä rännissä kohti Korpostörmiä. Yllätykseksemme satama olikin täynnä. Ruotsalaisten eskaaderi oli parkkeerannut laituriin. Onneksi mahduimme kuitenkin vielä päätyyn ja hetken päästä saimme vielä toisenkin Guylinen viereemme.
Ahvenanmaalainen purjelaiva Albanus näytti hieman pienemmille veneille esimerkkiä kuinka hienosti vedetään kylkkäriin ihan rantaan ja ilman keulapotkureita. Niiden lähtö seuraavan aamuna oli myös hienoa katsottavaa. Yhden purjeen avustuksella ottivat ja käänsivät veneen keulan lähtösuuntaan tuosta noin vain.
Ilta sujui normikaavalla. Käytiin vähän kävelemässä ja sitten saunassa. Sen jälkeen tehtiin ruokaa, olin valinnut helpoimman kaavan kautta eli valmiin nyhtöpossun joka ei tarvinnut kuin lämmityksen ja lisukkeet. Kyllä maistui herkulliselta. Yhdeksän maissa satoi hetken, piti käydä äkkiä pelastamassa pyyhkeet etteivät kastu. Lämppäriä ei sentään tarvittu illallakaan, oli sen verran lämmin ilta kuitenkin. Tuulikaan ei tuntunut pahasti, kun oli suuri saari suojana pohjoisen puolella.
Aamulla heräsimme ajoissa. Aamupalan jälkeen lähdimme kotimatkalle. Tyhjensimme septin vielä ennen lähtöä. Septilaituriin rantautuminen ei mennyt ihan putkeen. Oli hieman väärinkäsitystä ohjeistuksessa, mutta saatiin kuitenkin homma hoidettua. Kapteenin huomio: harjoitusta tarvitaan kylkikiinnitykseen sivutuulella tai kuvitellulla sivutuulella.

Purjeet eli iso ja fokka nostettiin "rännin" jälkeen. Vastatuulta olikin ihan mukavasti puuskissa jopa 9 m/s. Kryssittiin siinä sitten Vandrokille asti. Minä ruorissa tällä kertaa. Vandrokin paikkeilla haukkasimme välipalaa ja toivoimme vähän helpompia kryssikulmia, mutta tuuli tuntui kääntyvän koko ajan vastaisemmaksi mitä lähemmäs Turkua pääsimme. Kyllä me sinnikkäästi purjehdimme lähes Erikvallan niemenkärkeen asti vaikka välillä tuntui että tuuli loppuu kokonaan. Yhden pienen sadekuuron saimme jälleen niskaamme, mutta onneksi vain lyhyen hetken jaksoi sataa.
Hiukan ennen Erikvallan niemenkärkeä laskimme purjeet ja ajelimme koneella loppumatkan, Saatiin siinä loppumatkan aikana sitten purjeet pussiin ja suojaan sekä köydetkin laiteltua kuntoon ja vähän pakattua tavaroita myös sisällä. Laituriin ajo oli superhelppoa kun laituriin oli viritelty fendari ottamaan keula vastaan ennen kovaa laituria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti