lauantai 9. kesäkuuta 2012

Kesän ensimmäinen retki, osa 2

Kävimme siis edellisen postauksen jälkeen tutustumassa Seilin saareen ja kävelemessä merkityn reitin. Kun tulimme takaisin veneelle, päätimme tehdä vielä lounasta ennenkuin lähtisimme kohti Pähkinäistä ja retkemme toista etappia.



Lounaan jälkeen pääsimme matkaa tihkusateessa. Nostimme purjeet ja hetkellisesti tuuli oli suotuisa, pääsimme jopa 6.5 solmun nopeudella jonkin matkaa. Sitten tuuli laantui ja vaihdoimme peltigenoaan.

Pähkinäisissä oli melkoisen täyden näköistä, mutta laiturin päässä oli kuitenkin poijuja vapaana, joten siihen suunnattiin. Poijun nappaus sujui täydellisesti ensimmäisellä yrityksellä. Laituriin ajo oli haasteellista kun piti osua kapeaan väliin. Onneksi sitten laiturilta tuli apuja köyden laittoon, niin päästiin rantautumaan.


Käytiin kahvila / toimistolla maksamassa laiturimaksu ja tiedustelemassa saunaa. Sauna oli valitettavasti varattu koko illaksi, joten sinne ei sitten päästy.


Sateen hieman laantuessa tutustuttiin paikkoihin. Kivannäköinen uimaranta ja grillipaikka sekä melkoinen ruohokenttä jossa olisi tilaa pelata vaikka jalkapalloa.

Linnunpesä halkovajassa
Koskapa sää on edelleen sateinen olemme viettäneet sitten aikaa veneessä syöden, juoden ja pelaten.
Huomenna sitten heräämisen ja aamupalan jälkeen suunnitaan kohti Hirvensaloa.

Pähkinäisten pukit


Tämän päivän kuvat on ottanut Pasi. Ja höpötystä taas kirjoittaa Pia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti