perjantai 12. heinäkuuta 2013

Katanpää

Allekirjoittaneen toinen virallinen kesälomapäivä. Aamu valkeni aurinkoisena ja vähätuulisena. Syötiin Pasin kanssa aamupala ja lähdettiin kiertämään saarta. Jätettiin teinit nukkumaan univelkoja pois.

Santarmin talo




Aurinkokello




Ammusvarasto

Pesula ja leipomo myöhemmin ruokala

Pumppuhuone


Kasarmin saunarakennus

Talli

Sairaala

Päällystön asuinrakennus





Näköalatornin koriste


Bongaa kuvasta Isokarin majakka
 Kesän ensimmäinen merikotka nähtiin liitelemässä taivaalla Katanpään yläpuolella.

Vastatuulessa

Torstaiaamuna herätys ajoissa ja kamppeet autoon ja kohti Turkua. Oli se kello silti lähempänä yhtätoista ennenkun päästiin liikkeelle.


Aurinko paistoi ja oli melko tuulista, tosin vastaista. Koneella Airiston yli ja vähän evästä kun aamupalasta oli aikaa. Maisaaren jälkeen kryssiittin taas hemmetin kapeassa kolossa ja vähän moottorilla avittettuna päästiin isommalle selälle. Siitä sitten kryssillä kohti Velkuanmaata ja kun tuli taas kapeampaa laskettiin purjeet kokonaan.

Pia ja Pasi kummeli

Sini ja Sami kummeli

Ströömin lähistöllä bongattiin Finnlines, olisko ollut matkalla Ukiin? Ja yhteysalus Aurorakin toi matkustajia Kustaviin. Ströömiä koneella ja loppupäässä alkoi olla vastatuulen lisäksi melkoinen vastavirtakin. Loppupätkä Katanpäähän oli töyssyistä menoa, mutta onneksi oli vain lyhyt pätkä. Perillä oltiin puoli seitsemän maissa.


Hirveä nälkä, joten satamamaksun jälkeen äkkiä ruokaa ja koska väsyttikin kovasti, niin mentiin ajoissa nukkumaan.

Mainitsinko jo, että koko päivän oli vastatuuli?

Satamassa ei huomaa, että merellä käy kova tuuli







tiistai 9. heinäkuuta 2013

Tuulinen päiväpurjehdus

Maanataille oli sovittu pieni päiväpurjehdus Johannan ja Fannin kanssa, meiltä lähti Sini mukaan. Aamulla katsoin vielä säätiedot ja totesin että melko tuulista muttei kuitenkaan ihan mahdoton. Varsin sujuvasti päästiin liikkeelle ja pois laiturista, virittelin fokan keulille heti lähdössä ennenkuin oltiin Airistolla, siellä tuulikin jo noin 9...12m/s ja päädyin että tällä porukalla meille riittää pelkkä fokka. Ihan kivasti päästiin myötätuulella keskimäärin 5 solmua kohti Seiliä.


Laskin ankkurin riittävän kauas laiturista, mikä olikin ihan hyvä, nimittäin tuuli osui aika hyvin Seilin rantaan. Tietenkin onnistuttiin saamaan kylki tuuleen päin ja en viitsinyt vinssaamalla ankkuriliinasta yrittää kääntää perää tuuleen, totesin vain että tässä ei kannata kauaa olla ja kun Sini ja vieraat oli saanut evästä niin poistuimme pikaisesti laiturista.
Tuli sitten pestyä jalat merivedellä kun kelasin ankkuriliinaa takaisin, aallokko ja peruutus kohti aaltoja sai vettä tulemaan sitloodan lattialle saakka. No taas saatiin lisää oppia tai ainakin kokemusta.

Muitakin purjehtijoita oli liikkeellä

Takaisin sitten osan matkaa koneella ja osan matkaa kryssimällä pelkällä fokalla. Aurinkokin alkoi paistamaan ja tuuli aavistuksen vähemmän. Ei ihan paras mahdollinen keli tälle reissulle, mutta onneksi seura oli mukavaa ja juttukin luisti.

Toisilla oli reilummin purjeita ja kallistusta.


sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Viikonlopun vaihtelevat tuulet

La-su 6-7.7. teimme purjehduksen Pähkinäisiin, gastina oli Sinin kaveri Merja. Lauantai aamuna kun lähdimme ei vielä tuullut hirveästi, sopivasti, joten pääsimme nopeasti Airiston yli ja kohti Maisaarta. Oikoreittiä taas koneella ja nautimme kahvista ja mustikkapiirakasta kannella. Maisaaren kohdilla nostimme purjeet uudestaan, tuuli oli melko puuskittaista ja reivattiinkin hieman, siinä hötäkässä karkasi kesän eka lippis. Tuuli oli kuitenkin yltynyt verrattain kovaksi puuskissa jopa 12 m/s joten laskettiin iso ja mentiin fokalla ja moottorilla aika haipakkaa pähkinäisiin.


Kesän eka mustikkapiirakka.


Perillä laiturissa oli tilaa, pohjoistuuli teki rantautumisesta haastavaa, mutta onnistuttiin kerralla, laiturilta tuli hyvin apuja. Vene jäi vähän vinosti, mutta kun tilaa oli annoimme olla. Käytiin tyttöjen kanssa maksamassa laiturimaksu ja varattiin sauna seuraavaksi aamuksi klo 10. Tosin saimme mennä sinne jo klo 9 lämmittämään sitä, hyvä diili siis.

Windows maisema

Söimme sitten salaattia ja seuraava purjevene oli tulossa, äkkiä hieman vaihtamaan poijuliinan kiinnityksiä ja saimme tilaa meidän ja saksalaisen veneen väliin, että muutkin mahtuivat. Ankkurilaituri oli tyhjillään kun pohjoistuuli osuu siihen aivan suoraan, kukaan ei halunnut koettaa rantautumista siihen.

Riittävän monella köydellä keulat kiinni laiturissa.

Kävimme "patikoimassa" luontopolun, hienot maisemat kallioiden päältä olikin. Pelästytimme rantapusiskosta peuran juoksuun ja onneksi emme törmänneet käärmeisiin. Illemmalla vielä grillasimme ruokaa ja pelasimme veneessä korttia. Merjan kanssa ei ikinä enää pelata skiboa, se kun väitti ettei ehkä enää osaa kun on niin kauan aikaa sitten pelannut ja voitti kuitenkin kaikki pelit. Unossa sentään muutkin voittivat.

Satamanäkymä luontopolulta.

Su aamulla tosiaan herättiin ajoissa Pasin kanssa aamupalalle ja mentiin lämmittämään saunaa, tytöt saivat nukkua vähän pidempään ja tulivat saunalle vasta klo 10 maissa. Minä kävin uimassakin 4 kertaa ja se vesi nyt niin kylmää ollut vaikka tytöt olivatkin sitä mieltä.

Rantasauna


Veneellä tehtiin vielä lounasta ennenkuin lähdettiin kohti Turkua. Tällä kertaa saimme nauttia myötätuulesta ja t-paidalla sekä sortseilla pärjäsi aivan hyvin koko matkan. Ja välillä tuntui ettei tuulta ole ollenkaan, mutta kun ei ollut kiire mihinkään niin nautimme hitaasta menosta.  Merja taisi hieman käräyttää itseään vaikka suojakerroin olikin kuulemma 50. Toki kapteeninkin pohkeet punoittivat aika kivasti kun ne unohtui rasvata.

Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut reissu.

Kotimatkalla...










perjantai 5. heinäkuuta 2013

Päiväpurjehduksella Maisaaressa

Tuli käytyä Tepon ja lasten kanssa purjehduksella, meiltä tuli Sami mukaan, Sini valitsi pidemmät aamu unet.

Päästiin Samin kanssa jo ajoissa veneelle ja ehdittiin tyhjentää ja tankata vesisäiliö tuoreella vedellä. Ehdin vielä asentaa moottorille moottoritilan puhaltimen, jolla konekopan sisälle puhalletaan viileämpää ilmaa salongista. Puhallin näyttää olevan tarpeen, sillä hihnasta oli lyhyessä ajassa irronnut kumipurua, joka on merkki siitä että konetila on liian kuuma. Sähköjä en aamulla ehtinyt kytkeä puhaltimeen ennen kuin Teppo tuli lasten kanssa.


Menomatkalla keli oli kaunis.

Lähtiessä aurinko paistoi kauniisti ja tuultakin oli noin 4 m/s, Airistolla purjeet ylös ja vaihtelevan hiljaisessa tuulessa kryssittiin kohti Airismaata. Hieman ennen Kirveenrauman siltaa otettiin purjeet alas ja ajettiin koneella Maisaareen asti. Maisaaressa syötiin lounas veneessä ja sillä aikaa oli koko taivas peittynyt harmaaseen pilveen ja alkoi hiljalleen tiputella vettä.

Nuori merimies?

Kotimatkalla ajettiin lenkki Röölän kautta ja tyhjennettiin septi. Koko matkan tihutti ja tuuli laski, Airistolle kun päästiin niin tuuli taas nousi ja niipä nostettiin purjeet. No eipä sitä iloa kauaa kestänyt, tuuli tyyntyi lähes kokonaan. No tulipa kuivattua purjeita.

Paluumatka oli vähemmän aurinkoinen

Teppo taisi sitten ajella lähes koko loppumatkan, ja kun homma näytti sujuvan eikä tuultakaan ollut niin ohjeistin Tepon ajamaan laituriin saakka. Hienosti meni Amélie parkkiin.

Jäätiin vielä Samin kanssa viimeistelemään puhaltimen sähköt ja testattiin toiminta. Nyt on varsinaisesti koko moottoriprojekti valmis.






sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Pois laiturista ja takas laituriin....

Treenisunnuntai siis. Piti jo eilen mennä harjoittelemaan veneen käsittelyä mutta kun oli niin sateisen oloista ettei menty. Tänään oli hieno keli eikä juurikaan tuulta, joten harjoitukset käyntiin vaan.

Sini jäi kotiin nukkumaan, mutta Sami lähti mukaan. Ensin Sami käynnisti veneen ja ajoi pois laiturista ja takas laituriin ja pois ja takas... minä hoitelin etuköydet ja Pasi takaköyden ja antoi ohjeita. Sitten oli mun vuoro tarttua ruoriin ja tehdä samaa. Hups vaan ja  laiturikin sai osansa meidän treeneistä kun oli vähän tuota vauhtia liikaa. Siinä sitten eestaas veivattiin. Välillä syötiin ja käytiin kokeilemassa uusi (vihdoin sekin tuli) "poijuhaka" toisen laiturin poijuihin.

Lopuksi vielä juotiin kahvia ja pestiin veneen kansi. Kuvana on meidän kukkapenkki, koska oltiin Samin kanssa niin nynnyjä eikä uskallettu lähteä kahdestaan kokeilemaan, niin että Pasi olis ollut laiturilla kuvaamassa.


sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

On iltamyöhä airistolla

Lauantaina oli päätetty lähteä kohti Turkua ajatuksena, että saadaan vähän kokemusta yöpurjehduksestakin. Kolmen maissa lähdettiin. Sen verran tuuli, että lähtö laiturista otettiin varman päälle eli Pasi ohjasi, Sini hoiti keulan ja minä poijun.

Purjehdussää oli mitä mahtavin, Sinillä ja Pasilla sujui yhteistyö niin hyvin, että minä sain rauhassa testailla salongin penkkejä. No tein minä sitten ruokaakin matkalla, kun nälkä iski.

Tuulta oli vaihtelevasti, mutta riittävästi, muutaman kerran se loppui tyystin joten autettiin koneella ja Paraisten portin kapeikossa, missä oli myös lossi mentiin koneella vähän aikaa.


Airistolle saapuessa tuuli hiipui heikoksi takamyötäiseksi, joten loppupätkä ajeltiin koneella. Hirvensalossa olimme klo 23. Eihän siellä kovin pimeää ehtinyt tulla, mutta vähän saatiin tuntumaa kuitenkin.

Pikainen tavaroiden pakkaus ja kohti kotia ja odottelemaan kesälomaa.