sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Retki Stora Halsöhön

Tänään pyysimme Anun ja Kimmon gasteiksi purjehdukselle. Teimme retken Stora Halsö nimiseen saareen.

Reitin varrella oli merimetsojen "tuhoama" luoto sekä muutama sotalaiva Upinniemen rannassa.



Lähtiessämme Kantvikista, oli siinä edustalla käynnissä jonkilaiset purjehduskisat. Jollia ja purjelautoja näkyi menevän vauhdikkaasti pitkin poikin ja vähän piti varoakin kisaajia. Ja kuten kuvista näkyy, aurinko paistoi oikein kauniisti.





Tuuli oli sopivasti  vastainen ja jouduimme melkoisesti luovimaan päästäksemme päämäärään, mutta hyvin siinä onnistuttiin kuitenkin. Kimmo oppi tosi nopeasti halssin vaihdon genoan kanssa. Parhaimmillaan mentiin 5.5 -6 solmua eli tuulta oli kyllä ihan mukavasti purjeissa.


Stora Halsö kuuluu Uudenmaan virkistysalueyhdistykselle, joten  siellä on pieni satama ja  laituri johon voi kiinnittyä. Jouduimme sitten harjoittelemaan tällä kertaa myös poijukiinnityksen. Hetken säätelyn jälkeen se onnistui ihan hyvin, rannalla olevilla oli varmasti hauskaa.


 

Saaressa ollessa keiteltiin sitten päiväkahvit ja syötiin pizzaa sekä salaattia. Hieman myös ehdimme tutustua saareen. Oikein kaunis paikka. Takaisin Kantvikiin lähdimme täysin purjein, mutta tyyni kohta iski ja oli pakko laskea etupurje ja ajella sitten moottorilla loppumatka.

Kiitokset vieraille, oli hauskaa, vaikka välillä olikin vähän tylsää :) !!

Pia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti