perjantai 9. syyskuuta 2011

Nyt se on sitten virallisestikin meidän.

Tässä on nyt sattuneesta syystä ollut hieman haipakkaa viime päivinä ja pankissa piti käydä jo viime viikolla, mutta siinäkin oli meistä riippumattomista syistä vähän ongelmia. Mutta eilen oltiin pankissa ja vene on maksettu, mutta "naimisissahan" sen pankin kanssa edelleen ollaan.

Lauantaina sitten toivottavasti päästään purjehtimaan. Sormet ristiin siis, että on hyvä sää, muuten niitä mahdollisuuksia lähteä kokeilemaan venettä tänä sykynä on aika vähän.

Eilen alkoi myös kansalaisopiston saaristonavigointi kurssi. Sinne päätettiin isännän kanssa mennä, että osataan sitten myös oikeasti lukea ja käyttää sitä merikarttaa eikä vaan pelkän karttaplotterin avulla purjehdita. Sähköiset vehkeet on kuitenkin aina jossain määrin epävarmoja. Tarkoitan siis, että jos menee paatista sähköt, niin milläs navigoit?

Mut eipä tästä tänään tämän enempää. Toivottavasti lauantaina on myös kaunis sää, että saadaan perheenjäsenestä edustavat otokset tänne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti