sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Päiväretki Nauvoon

Tuli vähän pitkään nukuttua lauantai aamuna, joten päätettiin suosiolla tehdä vain päiväretki. Satamassa tankattiin vene ja Pasi kiristi vantit, kun viime reissulla huomattiin, että ne olivat päässeet löystymään (kapteenin huomio, sokat on näemmä tarpeelliset lukitsemaan vanttiruuvit).
Nauvoon suunnattiin siksi, kun piti tyhjentää septi ja siellä se onnistuu todella hyvin. Parin viikon päästä kun aiotaan siirtää vene Saloon talvehtimaan niin on hyvä olla septinkin mahdollisimman tyhjä.

Vielä oli yllättävän paljon porukkaan liikenteessä, ei nyt ihan ruuhkaksi asti mutta kuitenkin. Nauvon laiturit olivat jo melko täynnä klo 15 jälkeen kun saavuimme. Johtui varmaan osin siitä että yhden laiturin oli joku seura varannut itselleen.
Sen verran railakasta tuntui meno olevan jo iltapäivästä osalla porukkaa että oli ihan hyvä ajatus vain juoda päiväkahvit ja tyhjentää se septi. Paluumatkakin meni mukavasti sivumyötäisessä. Muutamat merikotkatkin tuli taivaalla nähtyä kun Seilin ohi menimme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti