perjantai 3. huhtikuuta 2015

Telakka puuhia

Kevät tuli ja veneen remppaaminen alkoi. Tänä keväänä vuorossa sadevesi vuotojen poistoa (taas) ja pienehköjä parannuksia sisätiloihin.

Otin katon sisäverhoilun pois että näkisi paremmin mistä on mahdollisesti vuotanut sisälle, niin kuin epäilinkin mastonkaulus ei ollut enään tiivis ja sieltä enimmäkseen oli vettä vuotanut. Kääntöplokit oli toinen paikka josta hieman oli tihkuttanut.



Mastonkauluksen ja kääntöplokien irrotus oli helppoa, eivät olleet enään kovinkaan lujassa ja taas kerran ne oli liimattu / tiivistetty silikonilla joka ei kyllä toimi missään muualla kuin kaakelisaumoissa ja akvaariolasituksissa.



Puhdistin kaikki silikoni jäämät mahdollisimman hyvin pois, huolellinen puhdistus tinnerillä ja vielä pinnan hionta niin tarttuu uusi liimamassa kunnolla kiinni.
Irrotin rustiraudatkin kun näyttivät helposti irrotettavilta, no toinen lähtikin helposti mutta toisessa ei ollut kierreliimaa muttereissa säästelty ja irrotus vei aikaa. Nyt pääsee nekin tiivistämään kunnolla, aiempi tiivistys yritys ei kestänyt kunnolla yhtä kauttakaan.


Muutamana kertana kun on ollut reippaammin kallistusta ja aallokkoa on pentterin laatikot tulleet ulos ja sisältö tietysti pitkin lattiaa, se pistää hiukan harmittamaan. Laatikoiden pitäisi pysyä etureunan pienen loven varassa mutta reuna on aivan liian matala ja rungoissa vastaava kohta on kulunut niin lukitus on heikko.

Verstaalla tein jyrsimellä uudet kolot vanhojen kolojen taakse ja siihen kovapuusta korkeamman nokan, nyt laatikot tuntuu siltä että ne pysyy kovassakin kelissä kiinni. Tuli vielä veneessä hienossädettyä laatikon ohjaus kolosta niin että laatikon etulevyt istuu vähän paremmin runkoon paikalleen.

Alkuperäinen viritys

Isompi pysäytys nokka, tällä luulis laatikkon pysyvän kiinni.
Tuli tehtyä verstaalla myös laskutaso / leikkulauta tiskialtaan päälle. Reunaan on jyrsitty lovi molemmin puolin, joka pitää tason paikallaan tiskialtaan päällä. Taso on tehty tiikkivanerista ja reunat tiikkirimoista.


Vaikka mastonkauluksen puhdisti silikonijämistä ja liasta oli se silti kerrassaan surkean näköinen, maali oli kulunut ja alumiini hapettunut.
Puhdistin loputkin maalit sekä hapettumat kauluksesta pois ja uutta maalia pintaan. Kotona sattui olemaan vielä jäljellä 2 komponentti epoksimaalia joka sopii tähän tarkoitukseen kuin nyrkki silmään, pitäisi kestää erinomaisesti kulutusta ja meri-ilmastoa.

Mastonkaulus sai uuden värin.

Kääntöplokit, rustiraudat ja niiden osat on nyt puhdistettu, rosteriosat uudelleen kiillotettu ja ne odottavat kiinnitystä. Ilmojen pitäisi vielä hiukan lämmetä että voisi asentaa osat takaisin, liimamassa tarvitsee vähintään +10 °C että se toimii kunnolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti