maanantai 28. huhtikuuta 2014

Viikonloppu telakalla

Viikonloppu vietettiin tiiviisti Pasin kanssa telakalla venettä puunaamassa. Lauantaina aloitettiin aamusta poistamalla pressu ja purkamalla telineet. Välillä käytiin kotona tankkaamassa lounasta ja sitten jatkamaan. Iltapäivästä oli tiedossa pesuhommia ja. Pestiin kansi, puuosat ja veneen kyljet. Ja emännän naamakin useampaan otteeseen. Ilmoissa ei ollut valittamista, aurinko paistoi.

Sunnuntaina oli sitten tiedossa sisähommina keulapiikin patjojen mittaus ja leikkaus. Nyt ne odottavat olohuoneessa vielä päällisten ompelua mittoihin. Ja ulkohommina Pasi laittoi puuosiin värillisen pohjusteen.

Lounaan jälkeen aloitettiin sitten vahausurakka. Minä vahasin kannen sileät kohdat. Ja Pasin hommana sillä välin oli laittaa puuosiin puuöljy. Kun kansi oli vahattu siirryttiin kylkiin. Koko päivähän siinä taas meni, mutta eipä ollut sunnuntai ilmoissakaan mitään valittamista.

Saatiin sitten sprayhoodikin jo paikoilleen, kun se alla olevat puuosat tuli suojattua.

Muutama pieni vahaushomma jäi tekemättä, mutta Pasi lähti niitä nyt sitten tänään tekemään. Minä kävin hieman jo kaupassa tekemässä alustavaa ruokavarustelua, jos vaikka tuleekin lähiaikoina mahdollisuus laskea vene vesille niin on vararuokaa viedä sinne sitten, että yhden viikonlopun pärjää.

Näitä maisemia odotellessa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti