keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Sehän kelluu sittenkin

Lauantaina kävimme nostamassa maston valmiiksi rantaan maanantain nostoa varten. Teppo oli apumiehenä ja kolmestaan saimme maston pujoteltua suojasta rantaan. Pujotteluksi homma meni siksi kun telakalla on yksi vene vähän liian lähellä mastosuojaa...


Samalla reissulla veimme hieman tavaroita jo veneeseen. Kävimme välillä kotona syömässä ja Pasi lähti jatkamaan maston pesun ja narujen virittelyn merkeissä. Näin ei tarvinnut äitienpäivää uhrata telakkahommiin.

Maanantaina sitten klo 16 aikaan oli sovittu lasku. Itse olin telakalla ajoissa ensimmäisenä ja odotteluksihan se vähän meni. Teppo tuli taas apumieheksi ja minun osuudeksi jäi sitten lähinnä hoitaa maksu. Päivän jännitysmomenttihan oli se, että pysyykö vesi ulkopuolella, kun kölin hydrauliikka laatikko oli otettu pois paikoiltaan ja asennettu uudestaan. Ja kuten otsikostakin pystyy lukemaan niin kellumaan jäi eli vesi pysyy ulkopuolella niinkuin pitääkin.

Koskapa ei satanut, niin samaa kyytiä sitten laitettiin puomi paikoilleen ja viriteltiin iso sekä köydet. Minä lähdin hiukan aikaisemmin kotiin ja Pasi jäi vielä vähän säätämään ja oli sitten pessyt kyljetkin kun nostoliinoista jäi vähän likaa kylkiin.


Tiistaina oli sitten vuorossa lisää varustelua eli vietiin sitten enemmäkin tavaraa veneelle ja laitettiin niitä paikoilleen. Patjat ovat nyt valmiina veneessä. Verhot on ikkunoissa. Kartat paikoillaan. Astiat ja ruokaakin löytyy.

Vielä tässä joutuu vähän kaupoilla käymään ja jotakin hakemaan, mutta lauantaina olisi tarkoitus startata kausi ja lähteä kohti Turkua. Suunnitelmana on, että jos on kiva sää niin jäädään matkalla yöksi jonnekin, mutta jos on aivan hirveä keli, niin sitten mennää suorinta tietä Turkuun.

Pasi meni nyt tänäänkin veneelle. Tankkaamaan ja laittamaan vielä maston sähköjä kondikseen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti