tiistai 25. kesäkuuta 2019

Juhannus 2019

Juhannus vietettiin tänäkin vuonna perinteiseen tapaan Karin ja Minnan kanssa Katavakarissa. Pääsimme liikkeelle jo torstaina aamupäivästä, koskapa minulla alkoi loma jos silloin ja Pasikin sai siihen vapaapäivän. Sami lähti mukaan ja koko päivä purjehdittiin. Välillä oli toki koneajoakin, mutta varsinkin viimeinen pätkä ströömin loputtua kohti Ukia oli melkoista haipakkaa.
Pasi osti meille täytettävän sup-laudan veneeseen, sitähän toki piti kokeilla. Juhannus meni mukavissa merkeissä, yhtään ei satanut ja oli kohtuullisen lämminkin. Lauantaina tuuli aamupäivällä, mutta se oli pientä viime vuoden myrskyyn verrattuna. Minä pulahdin meressä joka päivä.
Paluumatkalla pysähdyttiin Peterzenille yöksi, silloin sitten satoi illalla jonkun aikaa. Kotimatka maanantaina oli varsin lämmin, aurinkoinen ja myötätuulinen. Saattoi ehkä nenä hieman kärvähtää. Alunperin oli tarkoitus, että käydään vaan Turussa ruokaostoksilla ja jatketaan lomareissua suoraan, mutta Sami halusikin kotiin eikä meidän mukaan niin käytiin sitten viettämässä yö kotona ja Salossa kaupassa. No toisaalta tulipa siinä sitten ex tempore haettua pari laatikkoa mansikkaa pakkaaseen.
Tämän juhannuksen todelliseksi hittiruuaksi osoittautui grillifeta jota tehtiin aattona pihvin lisukkeeksi. Tässäpä ohje (5-6 hengelle).
2 pakettia fetaa (sitä kokonaista, ei pieniä kuutioita)
2-3 paprikaa
1-2 tuoretta chiliä
1 rasia kirsikkatomaatteja / helmitomaatteja
mustapippuria
öljyä (tavallinen rypsiöljy toimii oikein hyvin)
Pilko paprikat sopiviksi paloiksi foliovuokaan, mausta pippurilla
Laita päälle feta sekä fetan päälle pieneksi pilkottua chiliä
Lisää tomaatit fetan ympärille, mausta pippurilla
Valuta kaiken päälle öljyä ½ - 1 dl
Grillaa epäsuoralla lämmöllä 200-220 °C noin 30 min.
Ja eikun nauttimaan, kuvaa ei herkusta saatu, se kun hävisi parempiin suihin alta aikayksikön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti