Viime viikonloppunahan olisi ollut mitä hienoin purjehdussää, mutta allekirjoittaneen flunssa jätti meidän veneen laituriin.
Nyt päästiin sitten lauantaina vesille. Suuntasimme Pähkinäisiin. Menomatkalla ei pahemmin tuullut. Nostimme kuitenkin purjeet ja koneavusteisesti matkasimme.
Päivän kohokohta taisi olla merikotka. Yleensä niitä "näkee" vain kaukana taivaalla liitelemässä, tämä yksilö meni meidän ohi läheltä, kamerakin oli käden ulottuvilla mutta kotka nopeampi.
Perillä Pähkinäisissä olimme klo 14 tienoilla, tilaa oli, saimme paikan siltä puolen laituria kun halusimme (yöksi tuulen suojaa), tosin sillä ei loppupeleissä ollut mitään väliä kun illalla oli ihan tuuletonta. Saunaa ei saatu, kun tuoltahan voit puhelimitse varata vaikka vuoden etukäteen sauna-ajan... No ilmankin tultiin toimeen.
Ruoka laitettiin veneessä, kun ei jaksettu lähteä rahtaamaan grilliä katokseen asti. Naapuriveneestä kyselivät kiinnostuneina grillistä. Tehtiin bataattia, paprikaa, halloumia ja kanan sisäfileitä. Maistui. Itikoita tosin oli ärsyttävän paljon.
Illalla yritettiin istuskella sitloodassa ja odotella näkyisikö revontulia, mutta ne itikat ajoi meidät sisätiloihin. Ei sitten jaksettu valvoa edes puoleen yöhön, että olisi ollut edes jokin teoreettinen mahdollisuus nähdä ne revontulet.
Aamulla nukuttiin pitkään, ainakin meidän mittapuun mukaan eli yli kasiin. Aamupalan jälkeen lähdettin ihan plägässä kotia kohti. Tyhjennettiin septi, kun siinä lahdella on se kelluva paikka.
No sitä tuulta ei ollut, keskityttiin nauttimaan auringosta ja maisemista.
Ensi viikonloppuna suunnataankin sitten Verkaniin, kun siellä on tiedossa ribs-buffet. Sitä odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti