tiistai 16. huhtikuuta 2013

Pohjan kimppuun.

No niin, yleisön pyynnöstä hiukan päivitystä. Kävin tänään taas veneellä, tarkoituksena hiukan hioa kölistä ja peräsimestä kolhujen kohdalta pinnat auki ja tehdä kolhun reunoihin loivennus. Isoja kolhuja eivät ole mutta pakko ne on laittaa, kun tuo lasikuitu on kovin hanakka imemään vettä itseensä ja näin sen pilaantuminen alkaisi jos näitä ei korjaa. Kölissä tuskin haittaisi, koska se on lyijyä. Mutta on toki parempi että lyijyä ei liukene mereen, josta se sitten päätyy kaloihin joita mekin syömme.

Alkutilanne




Ja kolhut hiottuna.









Tuli sitten hiottua samalla potkurin kannaketta kun siitä lohkeili pinta irti, eikä mikään ihme sen verran paksulti oli pakkelia ja maaleja päällekkäin.


Hain tänään myös uudet muovipyörät puomin alaliikin kiristys vaunuun koneistamolta, nämähän liittyy puomin liikin kiristyksen takertelu ongelmaan. Tai siis sen ongelman poistamiseen. Olivat juuri sopivia ja nyt vaunu liikkuu hienosti. Teetin samantien tuplasti uusia koska se ei juurikaan loppuhintaan vaikuta, suurin osa kuluista kun tulee sorvin ohjelmontiajasta, osia se sitten tekee nopeasti. Nämä maksoi 40 euroa, varsin kohtuu kustannus veneilyssä.


Veneen ostaessa jo huomasin että polttoainetankin mittari ei näyttänyt mitään järkevää, huomasin että anturissa ei ollut johtoja, löysin sille tarkoitetut johdot ja ihmettelin miksi ne ovat irti. Kun johdot laittoi kiinni näytti tankki heti tyhjää vaikka olikin täynnä. No mittarin ihmettely sitten jäi kun tankki on meidän kulutukseen nähden iso ja pidin sitä aina täynnä.
Nyt kevään aikana olen irroittanut mittarin ja koti elektroniikalabrassa todennut että se toimii kuten pitääkin. Viime kerralla irroitin anturin sen verran että saan nostettua ja laskettua sitä (poishan sitä ei tietenkään saa, kuin avaamalla isomman liimatun luukun tankista), ja totesin että sekin toimii, mutta vaan väärinpäin mittarille. Eli kun koho on ylhäällä on anturissa pieni resistanssi (mittarissa se tarkoittaa tyhjää) ja päinvastoin.
En ymmärrä miten veneeseen on tälläinen yhdistelmä joskus edes laitettu vai onko tämä korjauksen seurausta, korjattu siis väärillä osilla.
Anturista eikä mittarista löydy mitään millä suunnan muuttaisi. Onko lukijoilla hyviä ideoita? Mittari ja anturi ovat VDO:n valmistamia mutta niin vanhoja ettei netistä löydy niihin mitään apua.

Luultavasti teen pienen elektroniikka vimpaimen joka kääntää anturisignaalin toisin päin, jos ei mitään kikkaa löydy jolla anturin toiminnan saa muutettua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti