torstai 26. heinäkuuta 2012

Kotimatkalla, osa 2.

Aamupalan jälkeen ajattelimme ennen lähtöä käydä tankilla, kun oli kohtuuhintaista dieseliä tarjolla. No pienen jahkailun jälkeen yksi moottorivene oli jo tankkauslaiturilla ja toinen jonotti, lisäksi tuuli oli noussut ja näytti vaikeuttavan moottoriveneidenkin laiturointia. Emme sitten menneet edes yrittämään tankkausta.

Päivän sää


Lähtö ei sitten mennyt ihan putkeen, tuuli oli keulasta perään päin ja meidän piti luonnollisesti päästä taaksepäin laiturista poistumiseen, äkkiseltään ajatellen ei pitäisi olla vaikeaa. No enpä sitten tullut ajatelleeksi että heti kun tuuli tarttuu jompaan kunmpaan kylkeen niin vene kääntyy ja näinhän siinä kävi. Onneksi vieressä yhden venepaikan päässä ollut Ruotsalainen venekippari huomasi mitä tapahtuu ja ehti tuuppimaan meidän venettä pois ettei kolissut kuin niiden peräankkuri meidän veneen perään. Mentiin samalla pyörähdyksellä yhden poijunkin yli, joka ei onneksi tarttunut köliin, peräsimeen tai potkuriin.

Veneilyä harrastamattomille tiedoksi että veneen ohjailukyky on tasan nolla kun vauhti on pieni, ja koska meidänkin veneessä on jo melko paljon tuulipinta-alaa tuuli kääntää ja kuljettaa yllättävän nopeasti venettä.

Taas kun saatiin moottorilla hiukan vauhtia alkoi ohjaus sujua. Olisi pitänyt yllä olevassa tilanteessa käyttää pitkiä juoksunaruja keulasta niin niiden avulla olis voinut pitää keulan aisoissa ja näin yllättävää kääntymistä ei olisi tapahtunut.



Matkalla oli jokseenkin sopiva tuuli ja suunta, samalla halsilla tultiin Pähkinäisten eteläpuolelle jossa laskettiin purjeet ja mentiin koneella saaren pohjoispuolelle ja tyhjentämään septi. Siitä sitten läheiseen vierasvenesatamaan pitämään pieni ruokatauko.

Ruokailun jälkeen suuntasimme Iso-Maisaaren pohjoispuolelta "oikoreittiä" Airistolle ja siitä kotisatamaan.

Pitäisi mahtua sillan alta
Mahtuihan se
Kotisatamaan laiturointi onnistui kerrasta ja ilman häslinkiä, hyvä että on tullut laitettua takapaaluihin köysilenkit joihin on helppo kiinittää takaköydet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti