Kaatosateessa kryssien

Nyt se sitten alkoi, kesäloma nimittäin. Heti alkuun suunnitelmiin kuului lähteä Pasin serkun Karin mökille Katavakariin, Uudenkaupungin edustalle.

Julmat vanhemmat ja väsynyt nuoriso

Maanantai aamuna kukaan ei halua herätä klo 7 vesisateeseen ja lähteä purjehtimaan. Vain tosipurjehtijat ja hullut ehkä, kuulumme vielä siihen jälkimmäiseen joukkoon. Meidän vanhempien rankan painostuksen alla paalusolmupoika ja keulaköysityttö kuitenkin saatiin matkaan mukaan. Leipomon ja kaupan kautta veneelle ja tavarat kantoon. Jätettiin auton takaluukku auki, kun kuljetettiin tavaroita veneeseen, sillä välin kun olimme kaikki veneellä, oli kolme varista muuttanut auton takaluukkuun, onneksi eivät ehtineet hakata mitään rikki ja ruokaakaan ei ollut näkyvillä. Takaluukku pysyi kiinni tämän jälkeen.

Kerrankin oli tuulentonta kun lähdettiin, yleensä meidän kotilaiturissa tuulee aina. Pasi pisti veneen käyntiin ja irrotti keulaköydet ja ehti vielä irrottamaan toisen takaköydenkin ennenkuin lapset ehti kannelle, totesivat että aha, ollaan jo irti. Aikaisesta herätyksestä huolimatta kello oli lähemmäs 11 ennekuin päästiin matkaan.

Kryssitään sitten oikein kunnolla

Airistolla tuuli mukavasti ja satoi ihan kiitettävästi. Eteen tuli fokka, oli kyllä ihan riittävä purje koko matkan ajan. En tiedä johtuiko sateesta vai kentie siitä että oli maanantai, niin paljon muita purjehtijoita ei näkynyt.

Kartasta oltiin katsottu mahdollisimman oikoisimmat reitit, joita Ameliella pääsee. Maston korkeudesta johtuen siltojen ja johtojen alituskorkeus pitää olla yli 16 metriä, että päästään menemään. Yksi silta oli matkalla, siinä oli alituskorkeus 17 metriä. Itse olin laittamassa lounasta pentterissä kun siitä mentiin (koneella) ali. Kyllä Siniä ja Pasia oli hieman jännittänyt, että kuinka käy.

Jossain kohtaa se sadekin loppui ja lapset siirtyivät sisätiloihin pelaamaan ja lukemaan, kun kannella ei apua tarvittu. Suunta kohti Velkuanmaata ja Velkuaa, turha sanoa, että kryssillä mentiin. Nyt oli jo vähän muutakin liikennettä, mutta ei ihan ruuhkaksi asti. Jos olisimme yöpyneet matkalla, niin Velkuanmaa olisi ollut suurinpiirtein puolivälin krouvi, hullut olivat kuitenkin päättäneet purjehtia koko päivän.

Uhkaavat ukkospilvet, kuurosadetta ja outo valoilmiö

Velkuan jälkeen ennen Kustaviin lähtevää väylää oli hieman avomerta, tuultakin jonkin verran, liikennettä, useimmat purjeveneetkin menivät koneella, meillä kun ei lomalaisina ollut kiire mihinkään, niin vedettiin sitten kryssillä.

Heponiemen loisto.

Kustavin suuntaan mennessä oli kapeita paikkoja, joten mentiin koneella pitkät pätkät. Pilvet näyttivät välillä siltä, että kohta rysähtää, mutta sitten taas aurinkokin hetken näyttäytyi, ennenkuin taas tuli saderintama, joka onneksi meidän kohdalla oli pieni, kauempana näkyi selvästi, että siellä oli niin raju sade, ettei siinä olisi eteensä nähnyt.

Kaurissalon jälkeen päästiin taas avomerelle ja otettiin suunta kohti Ukia. Tuulta ja aallokkoa riitti. Matkan viimeinen pätkä meni kyllä nopeammin kuin oli arvioitu. Eikä tarvinnut kryssiä, päivän parhaat tuulet tällä pätkällä. Iso-Hylkimyksen jälkeen soitettiin Karille, että nähdään jo Katavakari, voidaanko vähän oikaista sen ja yhden luodon välistä, vai onko kiviä. No ei ollut, joten pienen kunniakierroksen kautta ankkuroitiin naapurin laituriin (luvan kanssa) ja rantauduttiin. Kyllä grillimakkara maistui gurmeelle päivän purjehtimisen jälkeen, saunasta nyt puhumattakaan.

Nukuttiin kaikki veneessä kun meri oli tyyni, eikä pieni liplatus häiritse. Unta ei tarvinnut kenenkään odottaa.

 

Mikä torni? Kuvattu Kustavin väylällä.