tiistai 1. syyskuuta 2015

Sateessa kohti Katanpäätä

Elokuun viimeiseen viikonloppuun olimme Pasin kanssa säästäneet muutaman lomapäivän. Ihan vain että pääsemme vielä vähän pidemmälle purjehdukselle. Tämän idean sain keväällä kun selvisi, että muutama vanha opiskelukaveri on menossa Isokarin majakalle lammaspaimeniksi elo-syyskuun vaihteessa. Mikäs sen mukavampaa kun käydä kavereita majakkasaarella tervehtimässä.
 Jaoimme matkapäivät useampaan osaan eli perjantaina lähdimme aamusta matkaan Turusta kohti Katanpäätä. Valitsimme Katanpään ensimmäiseksi etapiksi siksi, että siellä voisimme tyhjentää septin, sinne ehtisimme hyvin perjantaipäivän aikana ja sitten lauantaina olisi vain hyvin lyhyt legi Isokarille. Ja saisimme myös ladattua akut, kun Isokarilla ei sähköä ole tarjolla.
Vettä siis satoi kun lähdimme koneella ajelemaan. Airistolla oli vastatuuli, joten konettelimme siitä yli ja jatkoimme Maisaaren suuntaan, vielä siitäkin eteenpäin aina Pyytille asti menimme koneella. Onneksi aurinko näyttäytyi ja päivästä tuli kaunis. Yhden hylkeenkin onnistuimme matkan aikana näkemään. Pyytin jälkeen sitten nostimme purjeet Krysimme kohti ströömiä ja sinne tullessamme laskimme taas purjeet, koska tuuli oli melko vastainen sielläkin.
Suurinpiiretin kahdeksan tuntia meillä taisi matkaan mennä. Ströömin jälkeen keikuimme hetken melkoisessa aallokossa, ennenkuin pääsimme Katanpään suojaiseen lahteen. Pysähdyimme septille ensin ja sen jälkeen ajoimme laituriin. Naapurinveneestä karhuherra oli heti köysiä vastaanottamassa.
Kävimme maksamassa satamamaksun kahvilaan ja ihmettelimme rantapuodin tarjontaa. Majakkahulluille oli tarjolla esim. käsinmaalattuja vanhoja kattotiiliä. Sitten vähän nälkä kurni vatsassa joten menimme grillaamaan makkaraa grillikatokseen.
 Illemmalla kävimme ihailemassa aallokkoa länsirannan louhikossa sekä seuraamassa auringonlaskua. Halusin myös nähdä miltä se majakan valo näyttää vastarannalta katsottuna. Myös hieno kuutamo oli auringonlaskun jälkeen. Seuraavana päivänä luin vielä facebookista, että kaverit olivat nähneet myös hienot revontulet yöllä, mutta me nukuimme jo silloin.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti