tiistai 25. elokuuta 2015

Stenskär

Viikonlopun purjehdus oli jo perinteeksi muodostunut poikien purjehdusreissu. Tällä kertaa mukana minun lisäkseni rakas veljeni Ari sekä Teppo ja Turo. Tuulet oli myöskin hyvin perinteiset, eli heikkoa tai ei ollenkaan, paitsi sunnuntaina tuuli tietenkin melko mukavasti kun oltiin kotisataman laiturissa.
Mennessä ajeltiin suurin osa matkasta koneella ja pieni pätkä mentiin purjeilla Pensarin eteläpuolella, tuuli oli heikkoa ja suunta vaihteli melko paljon. Stenskäriin saavuttiin noin kolmen maissa ja heti käytiin kysymässä saunaa, vapaa vuoro löytyi. Saunaa odotellessa istuskeltiin sitloodassa nauttimassa virvokkeista ja kauniista ilmasta, sekä tietysti hyvästä seurasta.
Saunan jälkeen tehtiin ruokaa ja syötiin maissa, veneessä nautimme jälkkäriksi kafe deluxet. Taas oli Teppo tehnyt mulle hienon hämäyksen, tällä kertaa kääretortun muodossa jonka sisältä löytyikin yllätys yllätys pienet minttuviinapullot. Lisäksi sain todella tarpeelliset imukupeilla mukeihin kiinnitettävät merkit jolla voi kukin tunnistaa oman mukinsa, sekä Turtles Yatzyn, kiitos vaan pojat.
Loppuilta vietettiin veneessä enimmäkseen sisällä, kun ulkona alkoi hyttysten hyökkäys.

Sunnuntaina aamupalan jälkeen käytiin vielä kiertämässä luontopolku ja kiivettiin näköalatorniin, Turo etsi geokätköä eikä löytänyt, Ari kävi katselemassa ja bongasi sen melkein heti.
Satama oli tyhjentynyt meidän luontopolun kierron aikana. 
Paluumatkalla ei edes yritetty purjehtia, sen verran heikkoa oli tuuli.Viikonlopun sää oli kuuma mutta juomat oli kylmiä, hauskaa oli vaikka ei purjeilla juuri päästy etenemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti