tiistai 1. syyskuuta 2015

Muinaistulet Isokarin majakalla lammaspaimenien kanssa

Lauantaiaamuna heräilimme ajoissa. Käytimme myös hyväksemme satamamaksuun kuuluneen aamusuihku mahdollisuuden. Aamupalan jälkeen teimme hyvät lähtövalmistelut. Laitoimme purjeet nostovalmiiksi, ettei niitä tarvitse sitten enää säätää kun pääsemme tyynestä satamasta kohti navakan länsituulen nostattamaa aallokkoa.
 Nostimme tosiaan ison jo satama-altaassa ja sitten siitä hissuttelimme ulos, Saimme myös fokan ylös ja toimivat purjeet olivatkin koko matkan. Saimme myös sopivan halssin kohti Isokaria, ettei tarvinnut edes kryssiä. Aallokko oli melkoinen, yli metrisiäkin aaltoja tuli välillä. Pasin mielestä ihan paras keli purjehtia, meikää välillä vähän hirvitti. Mutta matka sujui nopeasti ja Isokari blokkasi tuulen hyvin kun pääsimme edustalle joten purjeiden lasku sujui rauhallisesti.
Satamassa oli muutama purjevene meidän lisäksemme ja vähän tiedustelivat keliä ulkopuolella, kun olivat lähtöä siinä tekemässä. Me nautimme hieman välipalaa ja lähdimme sitten länsirannan kallioille, ne kun jäivät kesäkuun reissulla väliin. Matkalla huomasimme kesäkioskin olevan vielä auki, joten maksoimme satamamaksun siinä samalla. Kahvilassa sattui olemaan vielä sama opas, joka kesäkuussa piti meidän majakkakierroksen, joten piti sitten hetken aikaa siinä jututtaa kesän kulusta.

Länsirannan kalliot olivat kyllä mahtavat. Ja saimme aika hienoja tyrskykuvia, kun sattui tuulemaan suoraan lännestä.
Palauttuamme veneelle, meiltä jo kyseltiin, että koska tulemme vanhaan luotsitupaan kylään. Ennenkuin ehdimme sinne, tytöt pölähtivätkin veneeseen tekemään tupatarkastusta. Sovittiin, että kun ovat käyneet saunassa niin mennään sitten kyläilemään ja yhdessä katsomaan muinaistulet, kun Isokarin rantaan oli hieno kokko laitettu.
Grillasimme siinä ruokaa ja söimmekin rauhassa. Isolle laiturille tuli ensin Naantalin meripartiolaisten Tokka-Lotta vene ja sen jälkeen meidän laituriimme saaren mökkiläinen omalla veneellään. Hetken päästä alkoi tapahtua, kuulimme ensin kovaa säksätystä ja sitten lentää paikalle rajavartiolaitoksen helikopteri. Arvailimme siinä sitten että mitähän on sattunut. Minun arvaukseni osui lähimmäs, kun epäilin että näkemämme nuorisoporukan joku jäsenistä olisi vaikka tipahtanut kalliolta, No ei, mutta tykin päältä kuitenkin. Siinä kokoontui varmasti koko saaren asukkaat ja vieraatkin ihmettelemään helikopteria.
Me lähdimme sitten luotsituvalle päin moikkaamaan lammaspaimenia ja herkuttelimme vohveleilla. Välillä kävimme kuvaamassa kuutamoa ja katsomassa kun Tokka-Lotta nosti purjeet ja lähti yöpurjehdukselle, on varmasti ollut elämys kuutamossa ja muinastulien loisteessa. Kokko syttyi klo 22 ja sitä katsoimme pitkän tovin. Vastarannalla Katanpäässä oli ilotulitus, joka myös hieman näkyi, samoin Ukin suunnasta näkyi ilotulista.
Kun itikat alkoivat käydä liian seuralliksi rannalla, lähdimme takaisin luotsituvalle viettämään omia muinaistulia. Riikka vanhana partiolaisena teki meille nuotion ja siinä istuskelimme. Loppujen lopuksi tuli vietettyä tyttöjen kanssa aikaa aamuyön tunneille ennen kuin hiivimme Pasin kanssa veneeseen nukkumaan.

2 kommenttia:

  1. Oi miten ihanaa teillä on ollut! Isokari on minulla edelleen must see listalla, jakka joku kesä lähdetään sinne päin lomalle. Ihanaa syksyä teidän venekunnalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katinka. Meillä oli kyllä kiva reissu ja Isokari on vierailemisen arvoinen paikka.

      Poista