maanantai 17. elokuuta 2015

Aurinkoa ja tuulta

Nyt se suomen kesä sitten alkoi. Ihan masentaa viettää päivät töissä, kun olisi niin hienot kelit purjehtia. No onneksi viikonloppunakin oli mukava sää ja päästiin matkaan.
Meillä oli suuntana Verkan ja sen ribsbuffet. Kävimme ensimmäisen kerran viime vuonna ja päätimme jo silloin että uudestaan on tultava. Teinikin lähti mukaan ja varasin pöydänkin hyvissä ajoin. Varasimme myös satamapaikan, mikä olikin hyvä veto, sillä satama tuli kyllä aivan täyteen lauantaina.
Pääsimme matkaan mukavan aurinkoisessa kelissä. Airistolla selvisi, että meillä olisi tiedossa myötätuuli ja eikun spinnua virittelemään. Paljon oli veneitä liikkeellä, mutta meidän lisäksemme näimme vain yhden toisen spinaakkerin. Me pääsimme kyllä omallamme ohi kolmesta veneestä jotka menivät pelkän ison tai jennan voimin.
Armeijan veneitä oli myös paljon liikkeellä. Yksi niistä teki todella herrasmiesmäisen eleen kohdallamme, hidasti nimittäin huomattavasti vauhtiaan, eikä näin ollen aiheuttanut meille valtavaa aallokkoa, kun matkasimme myötätuulessa.

Spinnulla saimmekin ajella sitä sydämmemme kyllyydestä eli ihan koko matkan. Vähän ennen Verkania laskimme purjeet. Loppumatkaa kun ei oikein voi purjehtiakaan, kun on vähän kapea väylä. Ja kerrankin oli sortsi ja t-paita keli koko matkan ajan.

Saavuimme satamaan ja aloimme katselemaan, että missäs se meidän varaamamme paikka onkaan? No hetkellisen laiturille huutelun jälkeen selvisi, että kaksi perjantaina tullutta venettä oli "vähän" leveästi kiinni ja meidän paikka jäi siihen väliin. No herrasmiehet veneissään (toinen purjevene ja toinen moottorivene) menivät säätelemään köysiä ja pääsimme ajamaan paikallemme. Köydetkin otettiin laiturilla vastaan. Hetken siinä höpöttelimme venenaapurien kanssa ja laittelimme köysiä ja purjeita pois. Sen jälkeen kävimme näyttämässä varauslapun satamatoimistossa ja palasimme istuskelemaan sitloodaan ja odottelemaan saunaan pääsyä.
Saunan jälkeen suuntasimme sitten syömään. Olin varannut pöydän puoli kahdeksaksi. Paha vaan, että varausta ei löytynyt  mistään. Onneksi tilaa oli ja mahduimme syömään. Hyväähän se oli ja melkein liikaa tuli syötyä. Ruuan jälkeen istuimme vielä hetken sitloodassa nauttimassa kauniista kesäillasta.
Sunnuntai aamuna tuli nukuttua vähän pitkään. Heräilimme vasta ysin aikoihin ja teini vielä vähän myöhemmin. Aamupalaa nautittiin kauniissa auringonpaisteessa sitloodassa. Lähdimme rehvakkaasti sortseissa ja t-paidoissa matkaan kohti kotia. No kovin pitkään niissä ei tarennut kun lähdimme kryssimään vastatuuleen kohti Turkua. Sen verran mukavasti tuuli, että kryssimme sitten ihan koko matkan Airistolle asti. Iltapäivä oli jo pitkällä ja tuulikin alkoi olla jo todella vaihtelevasta suunnasta joten laskimme purjeet reilusti ennen Rajakaria ja loppumatkan ajoimme koneella. Samalla saimme järjesteltyä veneen ja tavarat kotiinlähtökuntoon.

1 kommentti:

  1. Aivan upea ja aurinkoinen retki teillä on ollut. Me kävimme myös lomalla syömässä nuo Verkanin ribsit, ne on kyllä tosi hyviä. Ja samoin, myös täällä vähän harmittaa, kun loma on jo ohi ja parhaat kelit menossa. Meillä on vielä töissä niin kova ilmastointi, että sisälle mienaa paleltua kesä vaatteissa =D.

    VastaaPoista